Kaikki vähän niiskuttavat varmaankin siitä toissapäiväisestä harhaluulosta johtuen, että "vielä on kesää jäljellä". Mutta oli, vähän vielä. Katsokaa vaikka!
Oli muuten suloinen herätys tänään. Havahduin, kun lastenhuoneesta kuului paloautoulinaa. Poika on siis hereillä. Harmittelen mielessäni, että pakkoko on herättää toinenkin, ja samassa jo kuuluu pehmeää hihitystä siitä toisenkin sängystä. Kihertely ja ulina jatkuivat vielä hetken, mutta kohta poika lähti töpsyttelemään kohti meidän huonetta. Pientä alkoi harmittaa sen lähtö, tuli itku. Poika palasi takaisin ja sanoi hellästi, sellaisella lohduttavalla isoveliäänellä, jota en paljon kuule leikkitohinoissa, että "älä sure, minä tulen ihan pian takaisin. Käyn katsomassa, onko äiti hereillä". Jotenkin se hymyilytti mua, niin kuin kaikki edeltävä kihertelykin. Olin siis jo valmiiksi ihan lälly, kun se sieltä tepsutteli silittelemään mun kättä ja hellästi toivotteli "hyvää huomenta, äiti!"
Kyllä tällä, jos jollain, alkaa hyvä päivä! (Eihän paria ruokailumurahdusta, nukutusärähdystä ja muuta ojennusta lasketa pilaaviksi tekijöiksi?)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti