Päivän balleriina

Äiti kirjoitteli tuossa päivällä jo lyhyesti, mutta minä ajattelin jatkaa tarkemmin. Olivathan nämä minun juhlani. Oikeasti en osaa vielä kirjoittaa, enkä puhua. Mutta jos osaisin, saattaisin sanoa näin.

Täytän kuulemma pian vuoden. Äiti hääräsi koko päivän ja oli aamulla vähän kiukkuinenkin. Se ärisi isälle, mutta kuulin myös, että ne sopivat pian. Äidin mielestä on ihan hyvä, jos lapset huomaavat, että voi näyttää tunteita ja sitten sovitaan. Äiti koristeli kakkua ja minä leikin isän ja veljen kanssa. Muistelen äidin aikaisemmin sanoneen moneen kertaan, että se tilaa synttärikakut leipomosta. Tänä kesänä se on kuitenkin leiponut kolme, ja jo innolla suunnittelee seuraavaa. Tämänpäiväisen se sanoi olevan lähinnä päältä kaunis.

Vaikka äidin aamuinen häärinä olikin vähän erikoista, hämmästyin silti kovasti, kun päiväunilta herätessäni meillä oli talo täynnä sukulaisia. Hymyilin kyllä, mutta äiti laski minut vähän liian aikaisin lattialle, ja alkoi itkettää. Sain lahjoja, niissä oli hauskoja nauhoja. Onneksi isoveli oli tosi avulias, ja avasi paketteja puolestani. Kahdessa paketissa oli vaatteita ja yhdessä puupalikoita. Niitä oli tosi kiva levittää lattialle ja kerätä sitten laatikkoon. Ja sitten taas levittää lattialle. Ja laittaa laatikkoon. Ja suuhun. Se isoin mahtui juuri ja juuri. Viimeisessä lahjassa oli soittorasia ja kruunukoru. Tanssivalla balleriinalla oli päällään vaaleanpunainen toppi ja valkoinen hame. Uskokaa tai älkää, oli sattumaa, että minulla oli ihan samanlaiset. Minuakin tanssitti.

Ruokapöydässä oli herkkuja. Äidillä oli kuulemma lähtenyt lapasesta tomusokerin kanssa. Sain lautaselleni kakkua, mutta se tuntui vähän inhottavalta. Pöydässä vieraat ihmettelivät, etteikö minulla tosiaan ole vielä hampaan hammasta. Eipä ole, ei. Kakun sijaan halusin omia herkkujani: banaania ja naksuja. Synttäriherkuista maistoin perhoskeksiä. Hyvin sekin ikenillä mureni.

Kummini leikittivät minua hiekkalaatikolla, se oli kivaa. Pelasin jalkapalloakin, ja esittelin hentoista askellustani. Ja tanssiliikkeitä. Ihmiset hymyilevät minulle aina. Luulisin sen tarkoittavan sitä, että olen aika ihana. Varmasti tanssimuuvini ja harjoittelemani supervirnistys vaikuttavat siihen myös.

Kun vieraat lähtivät, ei ollut kauaa hiljaista (sen hetken verran, että äiti bloggasi wienerin näkökulmasta), kun taas ovikello soi. Äiti ja isä kutsuivat kavereita rääpimään kakkupöytää. Pojat leikkivät ympärilläni, mikä oli aika kivaa. Paitsi kerran säikähdin, kun oma veli oli kadonnut, ja näinkin vain ne vieraat pojat siinä. Minun veli on ihana. Vaikka se halaa välillä liian lujaa. Luulisin, että siksi, kun se tykkää minusta.

Illalla äiti ei laulanut minulle iltalaulua. Siellä nukutushommissa pimeässä huoneessa oli meidän kanssa se kyläilevä nainen ja äiti jutteli sille. Minusta oli kiva olla sylissä ja kuunnella naisten juttuja. Olin aika väsynytkin. Oli ihana nukahtaa omaan sänkyyn rauhassa. Muut leikkivät vielä pitkään, mutta minä tuhisin onnellisena unessa. Välillä säikähdin poikien kiljumisleikkejä, mutta en tehnyt siitä numeroa, vaan jatkoin unia.

Olipa kiva päivä.

...klik klik, arvonta...