Meidän laatikkopyörä!

Ihan mahtavaa, että saan kirjoittaa tämän päivityksen. Laatikkopyörän piti olla vain kaukainen hassu haave, mutta nyt yllättäen sellainen saatiin hankittua ja jo sisäänajettuakin.

Aamulla hymistelin tyytyväisenä, että eipä haittaa, vaikka onkin jääkaappi tyhjä ja auto lähti päiväksi töihin. Pakkasin lapset kärryyn ja kurvasin (no, ehkä paremminkin köröttelin) kauppaan. Ajatuksena oli pysähtyä lähimmässä kyläkaupassa, mutta uutuudenviehätyksen voimin urheilin ihan Lidliin asti.

Joku kuitenkin googlailee tänne "laattikkopyörä" hauilla, joten kerronpa jotain käyttökokemuksia. (Kokemuksia googlailin itsekin jokin aika sitten, enkä kovin montaa löytänyt.) Testasimme etukäteen tämän hankkimamme mallin lisäksi kaksipyöräistä. Sekään ei ollut hullumpi, ei ollenkaan niin vaikea ohjata ja tasapainottaa, kuin luulin. Ketterämpi ja kevyempi kuin tämä hankkimamme. Mutta tämä teki tukevuudellaan ja varmuudellaan vaikutuksen. Ohjaaminen vaatii alkuun vähän keskittymistä ja harjoittelua. Ajaminen on ihan erilaista, kuin tavallisella pyörällä. Mutkissa täytyy hakea tasapaino toisella tavalla ja tutuille kannattaa nostaa kättä vain ihan suoralla tiellä. En ole missään vaiheessa (yllättävää kyllä!) pelännyt kaatavani pyörää, mutta alkuun luulin tippuvani itse kyydistä. Kuitenkin tosi äkkiä ajo alkaa tuntua helpolta ja meno vakaalta. Tekee mieli lähteä kirpputorille, kahvilaan ja kauempaan leikkipuistoon. Suoralla ja alamäissä vauhti kiihtyy vaivattomasti ja kyytiläiset hihkuvat tuulenvirettä ja (muka) hurjaa menoa. Lihakset saavat hyvää treeniä. Ensinnäkin kämmenet ja ranteet on oudokseltaan ohjaamisesta hellinä. Keskivartalon lihaksille ja kyljille tällaisen pyöräilyn täytyy olla ihan mieletöntä jumppaa! Fiilistelin koko matkan, että oon pian ihan timmi. Ja reisissä paukkuu, niin kuin nyt aina pitkästä aikaa pyöräillessä.


Meidän lähimaasto on aika helppoa pyöräiltävää: hyvät pyörätiet ja vain kohtuullisia lyhyitä ylämäkiä. Risteyksiin on helppo pysähtyä, eikä tarvitse edes nousta pyörän selästä. Lapset viihtyvät lörpötellen ja maisemia katsellen. Ja mikä parasta, matka taittuu puolet nopeammin, kuin rattailla. Ja varmasti nopeamminkin kunhan saadaan polkijaan lisää virtaa. Tavaraa oli helppo pakata mukaan, eikä paino tuntunut ajaessa juurikaan. Kätevää olisi, jos laatikossa olisi lukollinen säilytyslaatikko (tai kansi?), joka pitäisi kypärät ja reput tallessa kauppareissun ajan.

Arvelin etukäteen, että meistä tulee tämän kanssa kotipaikkamme julkkiksia. Ja kyllä vain herätimme huomiota. Päät kääntyivät, isännät ihmettelivät, äidit hymyilivät innostuneina ja teinipojat jalkkiskentältä yllyttivät mua keulimaan.

Oma pyörämme on (hyvin vähän) käytettynä ostettu Pakkirattaan viimekesäinen malli (tänä kesänä myyvät toistaiseksi vain tällaista, tosin kahden istuttavalla laatikolla, 700€). Joku testailija sanoi tämän edullisen Pakkiratas-laatikkopyörämallin olevan aivan kelpo, varsinkin, jos ei ole testannut niitä kalliimpia versioita. Ja minä en ole. Ja sanon, että tämä on loisto-ostos! Autoon en itse tätä vertaisi, mutta uskon kyllä, että energisemmillä, menevämmillä ja ekologisemmilla sekään vertaus ei ole liioiteltu.

Hyvin sopisi enemmänkin tavaraa!
Vyöpaikat on neljälle lapselle ja tarvittaessa penkit saa nostettua seinää vasten.
Jätin sadesuojan kaaret paikoilleen ja otin suojan mukaan,
mutta vähän puntaroin vielä, onko niitä järkevää kuljettaa kauppareissuilla mukana.

Korkattiin paitsi pyörä, myös välikausihaalarit.
(Lindex ja Tokmannin poistorekki. Vaihtoehtolastenvaatebloggausta.)

(Ja vielä olisi puoli viikkoa aikaa osallistua blogihistoriani ensimmäiseen arvontaan!)