"Näytät lihavalta"

Taannoin esiinnyin kotona muhkeassa hameessa ja suuressa villapaidassa. Keskimmäiseni seisoi takanani, silmät peräsimen korkeudella ja totesi, että "äiti, sä näytät noissa vaatteissa lihavalta". Reaktiovaihtoehtoina oli tietenkin loukkaantua tai purskahtaa nauruun. Yritin pitää tilanteen neutraalina asiana toteamalla iloisesti jotain "No mitäs sitten?" -tyyppistä. Jotain sellaista, etten kuulostaisi pitäväni lihavuutta huonona ja toisaalta sellaista, ettei toisten ulkonäköä ole muilla lupaa moittia.

"No mutta jos on lihava, niin kaverit voi puhua rumasti selän takana", perusteli Keskimmäinen kommentointiaan.

Voi ei, miten surullinen ajatus. Mistähän se on tullut? Olen mielestäni ollut tosi tarkka siinä, ettei ihmistä arvoteta missään suhteessa ulkonäön kautta. Jotenkin olen ajatellut, että asenne imeytyisi lapsiin automaattisesti, kunhan vaan kotona ei puhuttaisi itsestä ja muista rumasti. Näköjään se yksistään ei ole riittänyt, ja asia täytyy hoitaa tämän "passiivisen, rumien puhumattomuuden" sijaan "aktiivisen, hyväksyvän sanoittamisen" avulla.

Niin, ja itselleni muistutukseksi, että juuri pyllynkorkuisilta saa eniten näitä "iso maha"- ja "pullea peppu" -kommentteja. Kohta katseet kasvavat korkeammalle. Ja siellä sentään ei ole  paljoakaan kommentoitavaa.

Hei, mun silmät on täällä ylhäällä!