Lähilomakohteemme Vaasa

Ei tehty syyslomasuunnitelmia etukäteen, koska ei vain jaksettu. Ja toisaalta jo tiedämme, että mahdollisuuksien mukaan kannattaa aina lomakohtaisesti arvioida yksityisyyden, yksinäisyyden ja levon tarve. Eli se, onko reissaaminen vain kuormittavaa, vai palauttavaa. Itse olen vasta viimeaikoina ymmärtänyt, ettei ajoittainen introverttiyteni ole vika ja häpeä, vaan ihan ok ominaisuus. Ja se piirre kannattaa ottaa huomioon, tai muuten menee lopulta kovasti mönkään. Liiallisen pusertamisen ja yrittämisen sijaan olisi viisainta antaa itselleen mahdollisuus riittävään nollaukseen, varsinkin stressaavien rupeamien jälkeen.

Syysloman alettua päähän putkahteli monenlaisia suunnitelmia, ajatuksia ja vaatimuksia. Jokaisella tietenkin omansalaisia. Niiden seasta saatiin lopulta kiukkujen jälkeen kaivettua päätös lähteä Vaasaan. Varattiin hotelli ja porhallettiin minilomalle juuri sopivan mittaisen automatkan päähän.

Hotelliin tutustuttuamme lähdettiin kärryttelemään Pohjanmaan museoon. Olin vähän skeptinen varsinkin tyttöjen kiinnostuksen suhteen, mutta turhaanpa olin. Lapset tykkäsivät ja itselleni oli suorastaan riemullista seurata kaksivuotiaan eläytymistä. Koko museokierroksen ajan Miuku kävelemisen sijaan juoksi, ja puhumisen sijaan huudahteli ja hihkui kovaan ääneen. "Oho! Äiti kato! Ooh! Voi voi! Ihana! Yäk! Äiti kato! KATO! Hieno! Oooo! Ääääk! Pelottaa! Äiti, tuu!" Välillä hyppäsi säikähdyksestä ilmaan (ihmisiä esittävät hahmot olivat pelottavimpia) ja etsiytyi hädissään äidin tai isän syliin. Huomiota saivat kaikki kohteet, jopa vaahtosammutin seinällä. Mun suosikkinäyttely oli vinksahtaneen näköisiksi täytetyt eläimet, joille käkätin katketakseni.

Museon jälkeen käytiin hienosti kahvilla ja shoppailtiin lelukaupassa. Annettiin isommille lapsille omat rahat, joilla saivat ostaa itselleen jotain. Keskimmäinen osti Masha-nuken ja esikoinen Mynthon-rasian, josta on jo päiväkausia haaveillut. Miukun käteen tarttui puhuva minivauvanukke, jonka 6 erilaista äänivaihtoehtoa vievät pienen hoitajan omatkin tunteet laidasta laitaan: "Hihihi, mamma! Hihihi, helou! Hih, moimoi! Haahaahaa, vauva nauraa! Voooi, vauva ikkee, yhyy." (Miten ihmeessä en nyt muista sitä kuudetta ääntä? Ne kuitenkin kotimatkallakin käytiin läpi ehkä kolmesataa kertaa!)

Hotellissa pulikoitiin poreammeessa, saunottiin ja katsottiin yömyöhään leffaa syöden samalla sipsiä sängyssä. Seuraavan päivän aamupalakin oli odotetun kaltainen elämys. Ainakin itselleni. Jäin juomaan kahvit yksin, kun muut menivät huoneeseen. Join muuten hi... taaaaas.... ti....

Ennen kotiin lähtöä kurvattiin vielä Raippaluodon satamaan ihastelemaan merimaisemaa, leikkimään leikkipuistoon ja silittelemään söpöä kissaa. Kivihaassa shoppailimme itsemme finaaliin. Sain viisivuotiaasta sovituskoppiseuraa ja valittiin toisillemme hauskoja vaatteita soviteltavaksi. Itselleen hän osti coolit aurinkolasit. Väsyneinä syötiin vielä jätskit ja kannettiin venkulat ja reissutyyliin sopivasti itkuiset lapset autoon. Illaksi oltiin tyytyväisinä kotona.

Samoin kuin olen aikaisemminkin sanonut, niin aivan ehdottomasti suosittelen muillekin lapsiperheille lomailua lähikaupungeissa. Hotelli, kävely, herkuttelu ja yhdessä olo tekivät lomasta yllättävän ylellisen tuntuisen, vaikka oltiinkin lähellä ja aika tutussa paikassa. Kotiintulofiilisten perusteella myös muutkin tykkäsivät.