Nappulat riviin!

Kolme pelaajaa = kolme tapaa järjestää pelinappulat? 

Vaan ei: 2 tavallista pelaajaa ja yksi taiteilijateini = ainakin 13 tapaa järjestää pelinappulat.

Sininen löräytti nappulansa läjäksi.

Oranssi lajitteli omansa.

Valkoinen päätti rakentaa stonehengen.

Noin.

Seuraavaan heittovuoroon mennessä se näytti tältä.

Sininen räpeltää vuoroa odotellessaan palikoita.

Oranssi tekee jonon ja miettii porkkananpaloja.

Valkoinen rakentaa torneja.

Ja välillä vähän pelaakin.

Sininenkin teki tornin! Oo!

Valkoisen ehkä 15. torni.

Valkoisen peli tökkii...?

Pelisuuttumuksen jälkeinen nappulakasa.

Meillä on siis ollut kaksi peli-iltaa. Ihan superkivaa, vaikka pelatessani oonkin ollut aika häijy ja äkäinen. Mutta mä oon niin nauttinut, kun oon saanut tosissani pelata. Settlers of catan, kaikkien aikojen suosikkipelini.

Ja nyt on ihan pakko lähettää terveisiä eräälle ”valkoiselle pelaajalle” (ja toivon, että henkilö, jota ajattelen viestinviejäksi, tunnistaa itsensä): 

Olen saanut oppini parhailta, teidän jälkeenne amatööriseurassa on uuvuttavaa pelata (hihi). Minä olenkin nyt se, joka rakentaa pelilaudan ja kertaa uudelle pelisäännöt. Ja olen se, joka ottaa pelin vakavasti, joka viittaa sääntöihin ja huolehtii siitä, että resursseista puhutaan oikeilla nimillä (tai no, niillä teidän suomentamillanne). Ja haluaa, että silmäluku ilmoitetaan asianmukaisesti ja noppalaatikko luovutetaan seuraavalle oikein. (Pitäisi muuten laittaa vielä kontaktimuovit, laatikko alkaa kärsiä.) Huomasin käyttäväni aika montaa Sinulta oppimaasi fraasia, kuten ”seurataan peliä”, ”nopat kiertää”, ”no onko tullut kasia, ei oo!”. Äänenpainon ja käsien liikkeetkin huomasin poimivani Mestarilta. Ja sitten tuli haikeus. Muistelin sitä pelaajaa, jonka kanssa pelatessa tehtiin kauppaa oranssista väristä, ja minä jouduin taipumaan aina ruskeaksi. Nytkin tulee haikeus. Ajatus pysähtyy tähän. 

Sitä ihmistä ei enää ole.