Merkkejä

Jos uhmaiän on tarkoitus olla rajojen hakemisen ja sääntöjen oppimisen kehitysvaihe, lienee loogista, että nyt on 3-vuotiasta alkanut kiinnostaa opasteet ja rajoitusmerkit. Liikennevalojen ja -merkkien lisäksi hän tulkitsee hyvin vakavissaan vaatteiden pesumerkkejä. Saako silittää, saako pestä koneessa. Hän on jopa valaissut mua, että Kuomat saa pestä pyykkikoneessa. Saako? Itse en osannut pesulappua tulkita, mutta Poika vakuutti, että saa.

Viimepäivinä merkityksellisimmäksi muodostunut merkki on luonnollisesti tämä:
Tärkeä sääntö siitä, ettei vauvat (eli Pikkusisko...) saa leikkiä niillä leluilla ja lukea niitä kirjoja, joissa kyseinen merkki on.

Tänään laitettiin takkaan tuli. Pikkusiskolle kuuma takka onkin uusi asia nyt liikkumisaikakaudellaan, joten puheltiin siinä aikuisten kesken takkasääntöjen opettamisesta. Poika ilmoitti, että minä piirrän siitä merkin, ja lähti rymyämään askartelukaapille. Pian tuli paperilappusen kanssa: Siinä on takka, ja viiva päällä. Ei saa mennä takan luo.

Ihmeellistä on tuo lapsen kyky soveltaa oppimaansa. Hämmästelyn ohella tunnen ylpeyttä ja vastuuta (välillä vähän paineitakin) siitä, miten saan opettaa elämän perusjuttuja näinkin konkreettisella tasolla seuraavalle sukupolvelle. Sitä, miten hiha ei mene takin sisällä ryttyyn, jos siitä pitää pukiessa kiinni ja sen, että kasi on se lumiukkonumero ja S on se matokirjain.

Hämmästelystä ja ylpeydestä puhuttaessa on pakko vielä mainita tuo Pikkusisko 1v 4kk, joka on aivan valtavan kiinnostunut pukemisesta ja vaatteista. Sukat, säärystimet, pipo, hame, hanskat ja kengät sujahtavat jo hyvin paikoilleen, ja kerran on onnistunut sukkahousujen ja mekonkin pukeminen. Paitsi että se epäonnistumiskiukku ja "minä itte" -raivo on jotenkin liikuttavaa, on eritysen ihanaa on se ylpeys, joka sen kasvoilta paistaa sitten onnistuessaan. (Onnistumiseksi lasketaan myös paitamytty pään päällä ja Isoveljen alkkarit toisen reiden ympärillä.)