Vinguin pikkusiskolta lainaan saksofonin. Ties vaikka varastaisin (tai ostaisin) sen jonain päivänä kokonaan omaksi.
Tajusin joitain vuosia sitten, että aikuisenakin voi oppia uutta. Ettei se saksofonijuna ehkä vielä mennytkään mun ohi. Asteikkoa ja iisejä joululauluja oon nyt luritellut. Ja pikkutraktoritunnaria tietenkin, yleisön toiveet huomioon ottaen. Pitäisi saada nipistettyä jostain aikaa niin, että pääsisin kunnolla käsiksi #/b -osastollekin.
Poika on ihan omaehtoisesti aloittanut trumpettiharrastuksen. Töräyttelee miehen vanhaan torveen antaumuksella (ja ihan oikein). Trumpettihan on melkein pojan itsensä mittainen, eikä pieni jaksa tietenkään kannatella sitä. Paras soittoasento on siis laittaa soitin jalkojen väliin sohvalle ja pitää varpailla kiinni. Hulvattomimmat äänet tulee silloin, kun jo vähän väsähtää ja valahtaa rentoon makuuasentoon soitin sylissään. Törisee niin matalalta, etten itse sellaisiin pystyisi, vaikka kuinka rennosti yrittäisin.
Jos tämänhetkisten intressien perusteella spekuloisi tulevaisuutta, niin Isoveljestä tulee perheen trumpetisti ja Pikkusiskosta pianisti-laulaja. Isä olisi varmaan mieluiten kitaristi ja minä fonisti. Jos joku pitäisi laittaa tilaukseen, niin rumpali olisi varmaan sopivin lisä orkesteriimme. Mutta toisaalta, kyllä tämä varmasti näinkin svengaisi. Mistä sen tietää, koska bändi on valmis?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti