18.1.2014

Villasukkavinkki



Tästä se ajatus lähti. Mr Pii toivoi villasukkia, jotka eivät valuisi. Ihan voin sanoa omaksi innovaatioksi tätä kyseiseen tarpeeseen kehittelemääni sukkamallia, vaikka lähtökohtana kyllä muistelinkin vauvoille tarkoitettujen junasukkien rakennetta.



Sukassa vuorottelevat siis sileä neule ja joustoneule, näissä sukissa 6 joustokerrosta (2o2n) ja 8 kerrosta sileää raitaa. Noissa linkin takana olevissa taisi olla 6 joustokerrosta ja 6 raitaa. Sileän tilalla voisi olla myös joka toinen kerros nurjaa, kuten käsittääkseni junasukissa on.

Lankana mulla oli perinteisesti 7 veljestä ja puikkoina kolmoset. Silmukoita loin 48. Jokainen sukkaparin saaja on ensin kyseenalaistanut koon, koska näyttävät tosi pikkuisilta. Mutta se onkin jutun pointti. Kun sukan saa kiskaistua jalkaan, se sopii kuin valettu. Kovasti on saanut malli kehuja käytössä, eikä ilmeisesti haittaa, vaikka varsi vähän laskeekin makkaralle. Ja voisi kai tuota mallia soveltaa halutessaan vain varsiosaan tai jalkaosaan, omien mieltymysten mukaan.

Että siitä vain kokeilemaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti