Åresta moi!

Kolmas laskupäivä Åressa on valkenemassa. Terkut yhä peiton alta. Huonosti nukutun yön takia en meinaa jaksaa herätä. Pienin putosi sängystään ja kieppui loppuyön levottomana mun vieressä.

Åre on ollut ihana. Vaati pari päivää tajuta, ettei ole yksin laskettelijoiden etuoikeus nauttia näistä maisemista. Ja ettei kukaan ole niin väittänytkään. Vaati kuin myös pari päivää, että ruotsinkieliset sanat putkahtivat päähän ja suusta ulos. Sillä sain taas tehtyä vaikutuksen lapsiin, jotka dissailivat laskemattomuuttani.

Harkitsin kyllä, mutta toistaiseksi olen vain pulkkaillut ja toiminut rinnemutsina: kantanut kamoja auton ja rinteen välillä, hengannut rinnekahvioissa Miukun kanssa, kiskonut sitä pulkassa ylämäkiin ja huokaillut maisemille, auringolle ja lasten riemulle. Ajatus suksista aiheuttaa hepulin, vaikka tuntuukin, että täällä PITÄISI koittaa.

Loma on ollut tiheä. Yhteensä laskupäiviä tulee kolme (tänään viimeinen), ja ollaan jaettu ne kahteen tai kolmeen erään. Erien välissä on syöty mökissä ja vaihdettu rinteeseen lähtevää porukkaa. Iltamäen hyödynsi mr Pii yksin ja me muut shoppailtiin sillä aikaa matkamuistoja Åren keskustassa, jossa on jännä tunnelma: Hirveästi värikkäästi puketunutta porukkaa ja pelkkiä pieniä urheilu- ja matkauistoliikkeitä, ravintoloita ja baareja. Musiikki raikaa ja torille lasketaan suoraan rinteestä. Iloista hulinaa. Hyvin ruotsalaista.

Tänä iltana lähdetään siirtymään kohti Uumajaa ja yövytään matkalla. Hyvä niin, koska tulomatkan ajourakka yöllä oli aika karu. Vaikka olinkin vain apukuski.

Ollaan toistaiseksi vältytty onnettomuuksilta ja samaa toivon vielä loppulomaksikin. Näiden rinteiden juurella sitä tajuaa oman pienuutensa. Saati lastensa pienuuden. He itse eivät sitä toki tajua, ja hinkuvat liiallisiinkin hurjuuksiin. Mutta ollaan uskallettu luvata, ettei kaikkea tarvitse heti kokea. Että tullaan kyllä uudestaankin.