Tämä viikko on ollut erikoinen. Jotenkin niin vauhdikas, että aloin jo miettiä, että oonhan varmasti muistanut mennä kaikkina päivinä töihin. Torstaina oli vasta ihan alkuviikko-olo. En ole ehtinyt pysähtyä oikeastaan ollenkaan ja on ehtinyt tapahtua paljon. Välitunnitkin on mennyt kahvittelun sijaan kuunteluita ja puhutteluja pitäen ja ympäri koulua juosten. Oon käynyt hyvällä tavalla ylikierroksilla, mutta nolostellut sitten sitä, että välillä kiljun riemusta hallitsemattomasti tai muuten vain sekoilen överisti ja tilanteeseen sopimattomasti. Mutta toisaalta muistan hämärästi, että sellainen olin 10 vuotta sitten. Ja tykkään olla sellainen, vaikka sitten joskus nolottaakin.
Outoa, miten isoja lapset on: yksi räplää tuolla kaverinsa kanssa tietokonetta. Keskisisko lähti hakemaan naapuria leikkimään. Patistin pienimmän pukemaan sillä aikaa ja odottelin "Äiti auta!" -huutoja. Kun tajusin sen jo menneen pihalle, arvelin löytäväni sen sieltä ilman ulkovaatteita, kenkiä tai/ja pipoa. Mutta väärässä olin, siellä se jo nökötti kivellä ihan oikeissa ulkovaatteissa syömässä lunta.
Lasten puuhatessa omiaan saan itse aloittaa viikonlopun rauhallisella kahvitauolla. Mr Pii on viikonlopun reissussa ja meillä on luvassa kyläilyä, kaverisynttäreitä ja menottelua. Viipotusviikon väsy vähän kummittelee mielessä ja ajatukset sekä aikaisista aamuista että iltavilleistä jännittää jo valmiiksi. Mutta onneksi on valoa, kukkia ja muutama keltainen pääsiäiskoriste piristämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti