17.3.2018

Juksataan lapset siivoamaan




Oon äitihistoriani aikana kehitellyt ties millaisia (onnistuneita ja epäonnistuneita) niksejä saada ipanat osallistumaan siivoukseen. Viimeisimpänä houkuttelin pienintä järjestämään kamojaan mun kanssa.

Hänpä onkin jo iso tyttö ja osaa heittäytyä hankalaksi. Lieruu lattialla ja vikisee vauvaäänellä, että "minä oon vauva, minä oon vauva", eikä siis myönnä osaavansa siivota.

Ensin vaadin kulmat rutussa, sitten keksin yllyttää: "Jos viet tän nukkekodin sohvan nukkekotiin, niin mä päästän jonkun hassun äänen." Ja sitten mentiin! Päästin pelästyttäviä örinöitä, tekokikatuksia ja suden ulvontoja, ja hän käkätti katketakseen ja kieri kikatuksissaan vähän lattialla ennen kun taas pomppasi pystyyn hihkuen, että "mitäs sitten vierään?!"


Muita hyviä (osin jo aiemmin esittelemiäni) siivousleikkejä:

- Kerää mahdollisimman nopeasti 10 tavaraa paikoilleen. Nopein voittaa, ja muutkin on tietty sankareita. Rajallinen pyyntö rauhoittaa.

- Annetaan joka lapselle kori, johon keräävät ympäri taloa kaikki omaan huoneeseensa kuuluvat tavarat. Lopuksi punnitaan, kenen korista tuli painavin.

- Myrkkysieni: Lapset järjestävät lattialta tavaroitaan oikeille paikoille yrittäen osua myrkkysieneen, eli leluun, jota ajattelen. Uuteen leluun saa koskea vasta, kun vanha on viety paikoilleen.

- "Mikä puuttuu?" Jos olohuoneen lattialla on satunnaiskattaus esim. keskimmäisen tavaroita, pyydän häntä leikittämään itseäni. Laitan silmät kiinni ja hän siivoaa pois yhden tavaran kerrallaan ja minä yritän aina arvata, minkä.

- Isommilla oli joulun alla leimakortti ja sen avulla mun oli helpompi pyytää palveluksia joulusiivojen avuksi. Kymmenestä leimasta taisin luvata euron, mutta voisihan palkinto olla vaikka jätski tai uimahallireissu.

Tärkeää on pyytää pienissä erissä. Ei niin, että "siivoa lattia", vaan että "vie sukat kaappiin". Myös "siivota"-sanaa kannattaa havaintojeni mukaan välttää, se aiheuttaa angstit. Lopuksi kannattaa kyllä kiitellä, että "siivosit hienosti", ja vahvistetaan ajatusta, että siivoaminen olikin kivaa ja helppoa.

Mutta kuten alussakin jo suluissa supisin, niin joskus onnistuu ja joskus ei. Nyt olen taas varannut itselleni yksinsiivouspäivän. Helpommalla melkein pääsen siten.

Nyt sinullakin on mahdollisuus tulla katsomaan, säilyykö siivo keskiviikkoonkaan asti. Nimittäin ensi viikon keskiviikkona mulla on NOSH kutsut klo 18! Sinä juuri, tervetuloa! Kysy tarkempia tietoja yyveenä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti