Noin! Kotona ollaan!
Nyt seuraa jäsentelämättömiä ja toisiinsa liittymättömiä ajatuksia reissusta ja reissun vierestä:
- En lopultakaan uskaltautunut rinteeseen. Toisaalta se oli myös ajankäytöllinen valinta: oli mukava antaa hinkuvampien lasketella kaikki mahdollinen aika. Kolme päivää noin suuressa laskettelukeskuksessa kului kaikkien mielestä ihan (liian?) hujauksessa.
- Ihanaa, kun lasten ruoka- ja unirytmit ei oo enää niin sitovia. Voidaan surffailla ja luovia. Sitä odotan tulevaisuuden reissuilta, että nukahtaisivat ilman apua. Päivän raskain urakka sijoittuu vielä jonkin aikaa siihen hetkeen, kun omat voimat on ihan nollissa ja olisi ihanaa vain kellahtaa sänkyyn. Silloin (varsinkin reissussa) taistellaan itkujen, iltahepuleiden, seinien potkimisen, sängystä karkailujen ja ihan kaikenlaisen kiukuttelun ja vääntämisen kanssa.
- Kolmas aikuinen reissussa mahdollistaisi paljon: Ei tulisi isommille lapsille harmia "hitaamman mukaan menemisestä", ja saattaisi äitikin päästä jossain kohtaa iskän laskettelukouluun. (Valjaisiin tai jalkojen väliin auraamaan?)
- Pulkka on ehdoton vempele rinnemutsille. Siinä kulkee eväskassit, uupuneimmat ipanat ja sukset. Ja sillä pääsee itsekin rinnettä alas.
- Vietin paljon aikaa pienimmän kanssa. Se oli tosi kivaa. En ollutkaan huomannut, kuinka paljon asiat ovat muuttuneet, kun syksyllä menin töihin, enkä enää olekaan ollut se, jonka kanssa lapset viettävät suurimman osan ajastaan. Miukulla on meneillään ihana tunteiluvaihe: se kesken kaiken hihkaisee, että "Äiti, mä tykkään susta!" ...Tosin yhtä kesken kaiken se saattaa saada totaaliset kilarit ja kiljua årelaisen kaupan lattialla ja pihamaalla 20 minuuttia.
- Reissukuvia selatessani taas totean, että meidän pitäisi sijoittaa parempaan ikuistusvälineeseen. Vanha kamera alkaa vedellä viimeisiään ja kännykkäräpsyt nyt ovat aina niin nuhjuisia. Samoin kuin omat valokuvaustaidot. Tarvitsisin pienen, näppärän kameran. Osa tämän postauksen kuvista on muuten mr Piiltä lainattuja.
- Vaasa-Uumaja -väli kesti 5 ja puoli tuntia. Menomatka oli päivällä ja viihdymme saaristolaispöydässä, pienessä matkamuistokaupassa, palapelin kanssa ja hiljaisen baarin tyhjällä tanssilattialla. Tulomatka oli myöhään illalla, jolloin hyttivaraus oli hyvä veto. Osa nukkui ja osa osallistui lapsille suunnattuun risteilyohjelmaan.
- Ja vielä eiliselle osuneen aprillipäivän kunniaksi: Kuka osaisi kertoa, mitä ufon näköistä Vaasan matkahuollon kieppeillä voisi yöllä nähdä? Itse ihmettelin näkökentässä vilahtanutta pyöreää, alapuolelta valaistua, ilmassa leijailevaa isoa levyä ohikiitäessämme, ja samassa Keskisisko kysyi myös, että mikä tuo lentävä, outo juttu oli. Hän väitti, että se liikkui ilmassa, ja niin itsekin olin katsovinani. Kuski ei suostunut enää kääntymään, kuten ei silloinkaan, kun luulin nähneeni tienvarressa tunturipöllön. (Porotokan kohdalla sen sijaan pysähtyi hyvinkin skarpisti, hui!) Myöhemmin aivoni kyllä käsittelivät pöllönäyn lumikasaksi liikennemerkin päällä. Mutta ufo jäi nyt ufoksi, ja toisaalta ihan hauskaa niinkin. Silleen kevyesti otettuna ihan, tietty.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti