Pitsiliinoja ja hyväntekeväisyyttä

Mainitsin hyväntekeväisyyssynttärit viime kirjoituksessa. Avattakoon vielä sen verran, (vaikkapa vinkiksi juhlia järjestäville) että Ystävän 30-vuotisjuhlissa laitettiin hyvä kiertämään yli 20 naisen voimin. Synttärilahjat annettiin Sankarin toiveesta Operaatio Joulunlapsen muodossa. Itse jopa vielä niinkin helposti, kuin virtuaalisena lahjana. (Tässä taas vinkki tulevan kulutushysterian aiheuttamien tunnontuskien kanssa painiville.) Synttäreiden hauskin ohjelmanumero oli huutokauppa: kukin toi tuotteen tai pari myytäväksi: leivonnaisia, käsitöitä tai itselle tarpeettomaksi muuttuneita tavaroita. Minä toin pikkuisia pitsiliinoja. Parhaani mukaan yritin myös huutaa tavaroita itselleni, mutta innokkaammat huutajat veivät suosikkini nenän edestä. Höh.

Viikonlopusta alkaen mulla onkin sitten ollut taas virkkausbuumi. Nopeatekoisista pikkuliinoista innostuneena väsään niitä jatkuvalla tahdilla lisää (tulossa on toiset myyjäiset) ja kävin jopa lainaamassa pitsikirjoja kirjastosta. Voi voi, hartiaressuni, vähän jo alkaa kuumottaa...

Ja vaikka huutokauppa oli omalta osaltaan hauskin osuus juhlia, oli silti ihan kaikkein parasta ne ihmiset. Ihania läheisiä naisia, ihania harvemmin nähtyjä naisia ja naamoja ihan vuosienkin takaa. Ihana ilta, ihana. Joskin se tarkoittaa aina sitä, että käyn superkierroksilla ja mietin vasta kotona, mitä kaikkea lörpöttelin. Ja tajuan hölötelleeni estottomuuksissani i-han kai-ken-lais-ta. Hups. Älköön kukaan ottako liian vakavasti parisuhdevinkkejäni ja tulevaisuudensuunnitelmillani vitsailua.