Paskajutut

Joku viikko sitten Se sanoi hihitellen "voi paska", kun katottiin kännykältä videota, jossa Pikkusisko löi itseään pikkupianolla päähän. Toissapäivänä se katseli aamupalalla leipäänsä ja totesi neutraalilla äänensävyllä, että "tämä on ihan paska", ja rupesi syömään. Tänään se sitten haalaria pukiessa puuskahti taas, että "voihan paska", jolloin päätin, että nostan paskan pöydälle ja tarkennan, että sitä sanaa ei ole tarpeen käyttää ollenkaan.

Yrittämättä tehdä sanasta numeroa, kysyin (naurunpyrskähdyksiä ja hienoista harmitustakin peitellen), mistä hän tuommoisen sanan on kuullut. "Jostain paskajutusta", sanoi samalla vilpittömällä äänensävyllä, jolla puhutaan vaikka postiautoista tai kurahaalareista. Pidin saarnani lyhyenä, toivottavasti ylenmääräistä kiinnostusta herättelemättä ja kuitenkin napakkana. Kyllä minä sen tiedän, kuulemiaan sanoja pitää kokeilla, vaikkei niitä ymmärtäisikään. Mutta vähän jäi vielä epäselväksi, mistä se tuon sanan on mukaansa imaissut, ja miten se noin sujuvasti osasi sitä käyttää! Ainakaan se ei tullut mitenkään painokkaasti, joten ei taida mieltää sitä voimasanaksi. Mutta eipä toisaalta oo kauheen kiva ajatus sekään, että tuollainen sana olisikin vain kepeä täytesana lauseisiin.

Huoh, teinivuosien kielenkehityksellisiä herkkyyskausia odotellessa.

Kuvitukseksi sopii nyt (joku voisi väittää, että etäisesti) herkkupäivän välipalatorttu.
(Anteeksi, arvoisa Muffinsi, tästä nimenvaihdoksesta).