Uskokaa tai älkää, karkitonta aikaa on jatkunut jo neljä viikkoa! Kummallista on, ettei kieltäytyminen oo ollut hirveän vaikeaa. Nytkin kaapissa lepäilee kaikessa rauhassa viikon takaisia vieraita varten pilkotut suklaat. (Joita kyllä isänpäiväkakun täytteeseen sulatettuna ja raastettuna söin ajattelematta lainkaan, ettäkö olisin venyttänyt sääntöjä.) Toki tiedän, että tilanne olisi toinen, jos olisin ihan kokonaan sokerilakossa. Se tekisi varmasti tiukkaa. Vaikka toisaalta olen tämän testin myötä syönytkin vähemmän sokeria. Kun kerran pystyn olemaan ottamatta päiväkahvin kaveriksi suklaata, niin totean pystyväni jättämään sen keksipaketinkin rauhaan. Ja jopa muuallakin, kuin kotona. Useimmiten.
Mitään suuria vaikutuksia en ole "kuurilla" havainnut olleen. En ole huomannut, että nyt olisi enemmän virtaa, ja puntarin lukemistakaan en osaa sanoa, kun ne numerot pysyvät mielessä vain muutaman minuutin. Vertailua sillä osa-alueella on siis vähän vaikea suorittaa. Luulisin, että se on kuitenkin ihan hippusen verran aiempaa vähemmän. Tärkeimpänä pointtina tässä on kuitenkin ollut se oivallus, että minä pystyn tähän, jos haluan. Kokeilun alkaessa en kuvitellutkaan, että skippaisin joulukarkit, ja tuskin niin teenkään, mutta toisaalta aloittamisen kynnys nousee koko ajan...
Oon aikaisemmin ajatellut olevani sokeririippuvainen tai tunnesyöppö, mutta lakkoilun myötä huomaan, että karkkihoukutukset ovatkin tilannesidonnaisia: Idols-päivänä mieleen tulee irtokarkkipussi (tapa opiskeluvuosilta, jonka vasta näinä viikkoina muistin) ja eräässä kauemmassa supermarketissa käydessäni kuvittelen ostavani kotimatkalle takapenkin väeltä piilossa pidettävää herkkuevästä, niin kuin aikaisemmin oli tapana. Olen siis tapasyöppö. Ja sehän on aika positiivista, koska silloin on varmasti helpompi niitä tapoja muuttaakin, kuin niissä tilanteissa, kun syömistä (tai muuta "pahetta") käytetään vaikkapa keinona hallita tunteita.
Viime yönä söin metrilakua ja tajusin vasta syötyäni, että tähän se kokeilu nyt sitten päättyi. Enkä oikeastaan edes harmitellut. Tämäkin aika on jo mulle hieno saavutus, joten voisin tyytyväisenä (vahingossa?) lopettaa. Ja toisaalta taas houkuttelisi kokeilla totaalikieltäytymistä sokerista. Mutta se varmasti toisi isompia haasteita henkisellä ja konkreettisella tasolla. Ehkä kokeilen sellaista itsensä kiusaamista joskus myöhemmin. Kyllä mulla silti kävi jo mielessä, että jospa kuitenkin koettelisin itsehillintääni joulusuklaidenkin keskellä. Katsotaan, katsotaan.
Tapasyöppöyttä on helppo hoitaa myös virkkaamalla. Telkkuevääksi sopii ihan yhtä hyvin virkkuukoukku, kuin eilisillan hemmotteluksi ostettu sipsipussi (jäi kaappiin). Tosin en näe minitelkkarimme tekstejä, kun välillä tarkennan katseen virkkuisiin. Tämä liinanen valmistui eilen, vaikka mun piti jo aikoja sitten lopettaa. Ja valmistui eilen about 8 muutakin pikkuista... Hups...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti