5.11.2013

Kaikenlaista, ei paljon mitään.


Päivä, jolloin iltakahvit on tarpeen. Hohhoi, kun väsyttää! Pitsiä on pukannut koko päivän, pitäisi muistaa jumpata hartioihin eloa ennen kuin on myöhäistä.

Missattiin kerho, kun lapset on kipeitä. Tai isompi enää köhii ja satunnaisesti pärskii, mutta pienempi aivastelee semmoisia puolen metrin mittaisia räkävanoja. Ja vinkuu ja vikisee kaikelle. Mä kaipaisin vaihtelua arkeen. Tuntuu, että viikonlopusta on jo ikuisuus... Lisäksi mä kaipaisin "työmatkaa", tai paremminkin "kotimatkaa". Sitä vartin hengähdystä puoli neljältä, kun mr Pii tulee töistä. Nollaavaa siirtymää "työpäivästä" perheen yhteiseen iltaan.

Tuon tänään valitettavasti missatun kerhon lisäksi en juuri ihmisiä täällä kotikaupungissani näekään. En tiedä, voinko syyttää pelkästään kulkuneuvon puutetta siitä, että oon niin hidas ystävystymään. Kaipaisin päiväkahviseuraa, mutta kynnys on niin korkea, kun oon säiden ja sitäkin pahemmin motivaation armoilla lähtemisen suhteen. Mutta että yli vuosi, enkä vieläkään oo saanut aikaiseksi tällä rintamalla mitään mainittavaa.

Ryhdistäydy, sanoisin itselleni, jos olisin joku, jolla nämä tutustumisjutut sujuu paremmin, kuin itselläni.

Ja sen verran on muuten tässä välissä mainittava, että vaikka nyt näyttää blogiin valuvan vain juttuja valivaliäänensävyllä, niin ihan kivaa ja mukavaa arki on ollut. Hyvälläkin lailla on monta rautaa tulessa. Jossain vaiheessa päivää virta vain loppuu.

En tiedä miksi, mutta oon nähnyt viimeaikoina koulu- ja opiskelu-unia. Ja niissä on taas jotain sellaista tunnelmaa, jonka tiedän kumpuavan asioista, joita käyn läpi. En vain vielä keksi, mistä tarkalleen.

Jossain unessa olin aloittanut uudelleen yliopisto-opinnot. Mulla oli täysin motivaatio hukassa ja ihmettelin niitä innokkaita, nuoria opiskelijoita. Ja enemmän ihmettelin sitä, miksi ihmeessä olin enää hakenut opiskelemaan. Ei huvittanut opiskelijaelämä eikä opiskelukaan. Toisessa unessa olin yläasteella ja tyylistäni poiketen lintsasin jatkuvasti. Eräällä kurssilla en ollut käynyt ollenkaan, unohtelin mennä ja toisaalta keksin tekosyitä olla menemättä. Ja sitten kuitenkin ahdistuin, kun en mennyt. Viime yönä olin ala-asteella. Aikuisena, mutta oppilaana. Ja jännitin kauheasti tunteja ja omaa suoriutumistani luokassa.

No, mitä nämä nyt sitten tarkoittavat? En saa otetta. Päällimmäiset uniin liittyvät tunteet on varmaankin hämmennys, epävarmuus ja tunne siitä, että olen väärässä paikassa väärään aikaan. Mutta jotenkin en nyt saa tuotua niitä tähän hetkeen ollenkaan. Hmmm... Jotain elämänkoulukokemuksia  nuo nyt varmasti ovat... Tiedä sitten... Ei tullut oivallusta tällä kertaa, ei.

Ja kun nyt olen tähänkin asti tekstiä pomppinut epäjohdonmukaisesti asiasta toiseen, niin vinkkaanpa tässä kohtaa hauskaa äänikirjaa: Karhukirjeitä Karhumäestä. Poikahan siis kuuntelee kiltisti päiväuniaikaan äänikirjoja, ja tällä hetkellä on kirjastosta lainassa tällainen cd. Ensin kuuntelin seinän takaa, että mitä ihmettä siinä tarinassa kerrotaan, mutta lähempi kuuntelu paljasti Amalian uhkaavan syödä "hatullisen pastaa" ja "vettä tuli kuin Esteri Perälän romaanissa Vedenpaisumus" (nämä olivat nyt ihan muistinvaraisia lainauksia). Automatkalla kuunnellessa naurettiin Pojan kanssa ihan eri kohdissa. Minä yleensä siinä vaiheessa, kun toivuin turhasta säikähdyksestä, että lukija olisi sanonut jotain rumaa. Tai silloin, kun joku vastusti kaikkea luonnotonta, kuten homosapienssuhteita. Tai kirjoitti vahingossa Amalian nimeen M:n tilalle N:n.


Onnistuneesti jatkuneen karkkitauon aikana nuo kuvan keksit maistuvat päivä päivältä makeammilta.Kummallista.

(Yritin lukea tekstiä esikatselussa läpi, mutten itsekään jaksanut loppuun asti. Eli onnittelut sinulle, joka jaksoit.)




2 kommenttia:

  1. Taas annan selitysehdotuksen, vaikka sitä ei tässä pyydettykään. Näkisin tämän niin, että olet kehitysvaiheessa, nuoresta aikuisesta äidiksi, tottelijasta komentajaksi, kiltistä tytöstä oman arvonsa tuntevaksi. Nyt et ole enää vastuussa opettajille ja auktoriteeteille omista teoistasi ja suoriutumisestasi vaan oletkin vastuussa itsellesi ja perheellesi. Ja varmaan oma osansa on silläkin, että päivisin olet oma pomosi ja opettajasi.
    Oli joku hyväkin ajatus, mutta en tiä saitko langan päästä kii yhtään...blööh

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei joo, voispa kolahtaa juurikin kohdalle! Muistankin siinä ala-asteunessa erityisesti miettineeni, että munhan pitäis olla opettaja, eikä oppilas. Hyviä pointteja, kiitos!! Näitä pitääkin nyt vähän pyöritellä vielä. :)

      Poista