29.11.2013

Äidin joulukalenterit



Monessa blogissa leijailee vihjeitä joulukalentereista ja odotan "luukkujen avaamista" jännityksellä. Yritän olla nolostelematta innokkuuttani, sillä arvelen, etten blogimaailmassa ole ainoa tällaisesta hupsuilusta nauttiva. Luvassa lienee arvontoja (tunnustaudun todelliseksi blogiarvontahaukaksi), ideoita joulun laittamiseen, hyväntekeväisyyttä, kampanjoita ja niin edelleen. Ilman blogien jouluhypeä saattaisi oma joulumieli puhjeta kukkaan vasta aattoviikolla, kun ajanhallinta ei jostain syystä ole vieläkään palautunut normaaliksi vauvavuoden jäljiltä. Pitäisi kai oikeasti alkaa miettiä jo lahjojakin.

Yksi kivoimmalta kuulostava kalenteri on Riikan blogin joulukalenterihaaste: huutokauppaa Lastensairaalan hyväksi. Ihan pakko oli mainostaa sitä teillekin. Niin hyvä idea ja toteutus!

Itse en ole monien bloggareiden tapaan askarrellut lapsille erityistä kalenteria. Luukkuja avataan partiolaisten kalenterista ja Akun Ankan mukana tulleesta lärpäkkeestä. Ne varmasti riittävät, vaikka kieltämättä olisi kiva näperrellä ja nähdä vaivaa joulutaian luomisen eteen. Tosin se taika voi syntyä ihan pienestä ja yllättäen, niin kuin viime vuonna, kun oikeasti näin punaisen vilahduksen takapihan metsässä. Epäilen kyllä syyn olleen jokin heijastus ikkunaan, mutta onnekseni en keksinyt tarkkaa selitystä. Pojan lisäksi oma lennokas mielikuvitukseni alkoi melkein uskoa tarinaan, että tonttu siellä kurkki kotiimme.

Kurkistellaan ilolla, kuka mihinkin luukkuihin!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti