Takki ontelokuteesta

Pitkään pyöritelty Pikkiriikkisen kesätakkiprojekti otti tuossa keskiviikkoaamuna pikaspurtin ja lähdettiin niiltä istumilta lankakaupoille. Väritoive asiakkaalla oli vaaleanpunainen tai keltainen. Kun tulin kaupasta vaaleanpunaisen kudevyyhdin kanssa, ihmetteli ipana, että senhän piti olla keltainen. Hain sitten keltaistakin miniontelokudetta.

Testailin eri tekniikoita ja pintoja virkkauksen ja neulomisen maailmoista, ja ulkonäölliseti olisin halunnut neuloa ihan vain sileää neuletta. Koska se olisi rullaantunut helmasta, päädyin tekemään ainaoikein-neuletta. En hoksannut mittoja ottaessani huomioida, että mallitakissa hiha oli korkeampi, kuin mitä itse olin tekemässä, ja niinpä jäi helma pari senttiä lyhkäisemmäksi, kuin olin ajatellut. Kun siis mittasin vain helma-kainalopituutta siinä vaiheessa. Tosin kude hupeni niin viimeiseen asti, että tuskin olisin edes kahta lisäkerrosta saanut sillä enää tehtyä.

Hiippahupun olisin halunnut purkaa ja tehdä tavallisen tilalle, mutta asiakas vaati saada pitää sen. No olkoon, sopiipa paremmin puutarhatonttuni, Antti Tuiskusen kaveriksi puuvajan seinustalle. Antti vaan on jotenkin kalpea talven jäljiltä. Raukka.

Takin malli on omasta päästä ja työn edetessä suunniteltu. Laatikkomallinen ja yhtenä kappaleena takahelmasta aloittaen tehty. Nyt ranteet ulvoo hädissään, että ei pliis enää mitään yhtä raskasta lanka-askaretta hetkeen! Harmi, kun mulla odottelisi tuolla se vaaleanpunainen vyyhti vastaavaa. Siitä voisi tulla vaikka joku kiva pieni matto. (Enkä tietenkään tunnusta, varsinkaan kotiväelle, että ajattelisin asuntovaunuhaavettani, kun sellaista alkaisin virkata.)