28.6.2017

SEOMIUU!!




Miuku on hilpeä ipana! Kaksivuotias touhuaa isosisarusten mallin mukaan parhaansa mukaan, joskaan aina matkiminen ei mene ihan nappiin. Kuten vaikka silloin, kun nukkevauva nukkuu ja Miuku tulee sanomaan muille "shh", ja laittaa etusormen silmään tai nenään. Ei suinkaan suunsa eteen.

Nukke- ja pehmoleluleikit on muutenkin nyt kaikkein parasta. Leikkiin intoutuu monesti koko katras. Synttärilahjaksi ostimme Miukulle ja siskon Elsa-nukelle kaveriksi oman Kitikoon, eli Anna-nuken. Kitikoo oli tänäkin aamuna ensimmäisenä mielessä. Kun oli (Kauheaa!) kadonnut siitä hyllyltä, missä se yleensä könöttää. Löytyi onneksi sängyn alta heti aamuhalattavaksi. Toissayönä hän lauloi unissaan "Kitikoo". Mikä siis tarkoittaa tietenkin "let it go", eli kaikkea Frozeniin liittyvää. Ääntämisasu voi olla myös "kutikoo" tai "kitkoo", vähän fiiliksestä ja kiireestä riippuen. Toisinaan myös "kesää", mikä on suomenkielinen versio, eli "taakse jää". Pian tuon yöllisen lauleskelun jälkeen hän sitten heräsikin itkemään tuskissaan  vaipassa muhineen salakakan polttamaa peppuaan. Vaipanvaihdon jälkeen ei meinannut mieli tyyntyä lainkaan. Kunnes keksin soittaa rauhoitteluksi youtubesta Let it go. Mitäpä muutakaan.

Hilpeyttä kanssaleikkijöissä herättää touhukkaan leikin lisäksi tiukka komennus tilanteissa, joissa lapset yleensä käyttävät varhain oppimaansa sanaa "anna". Meidän Miuku (jonka sanavarasto on vielä aika maltillinen) huutaa jotain tahtoessaan topakasti "Seomiu. SEOMIUU!" Juu, se on siun. Siun oma Kitikoo.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti