Vaikka edelleen kuvittelen olevani panssarilaiva, alkaa myrsky yltyä ja polttoaine loppua:
Yhden matkustajan uupumus oireilee taas. Mitä mä osaisin enää paremmin tehdä ollakseni avuksi? Mitä tästä seuraa?
Yhden matkustajan yskä palasi heti antibioottikuurin loputtua. Mun pitäisi osata tääkin juttu hoitaa. Miten?
Ja se epämääräisesti täälläkin mainittu kissanryökäle on röyhkeästi yhä pöydällä. Siinä mulkoilee aina, kun ohi kuljetaan. Ei sille mitään voi tällä ololla tehdä. Miksei se voi vaan itse alkaa kertoa, että mitä sille pitäisi tehdä ja koska? Vai voisiko sen vain laskea lattialle? Senkin tekisin mielelläni, jos joku neuvoisi sen viisaaksi. Ja jollei joku estelisi.
Talo. Se myrsky pyyhkäisee talon läpi noin 60 kertaa päivässä. Yritän parhaani mukaan kerätä leluja, siivota ruokapöytää ja hinkata kuraa mitä kummallisemmista paikoista. Silti on likaista ja sotkuista. Ja nalkuttava äiti. Välillä karjuvakin.
Ja vaikka panssarilaivana mennään täällä myräkässä, on myönnettävä itsellekin, että toisinaan yön pimennyttyä tai aamun alettua pari tuntia toivottua aikaisemmin näiden samojen kuormien keskeltä valtaa paniikkikohtaus kehon. Puhaltelen sen mahdollisimman rauhallisesti pois ja menen kainaloon, mutta ahdistuksen läsnäolo huolettaa päivä päivältä enemmän ja värittää ajatuksia arjen askareista ja elämän isoista linjoista.
Itsestä tuntuu pieneltä se, että jää uusimatta virheellinen verokortti, varaamatta junalippuja reissuun (pitäisi!!!) ja vastaamatta viesteihin. Toki ei tunnu pieneltä sitten se, että tajuaa vastaamattomuudellaan ehkä loukkaavansa tai aiheuttavansa stressiä toisille.
Olisi kiva lopettaa tämä teksti johonkin selkeään loppukaneettiin. Mutta samoin kuin perheen sairastelut ja pöydälle nostetut kissat, jää tämäkin teksti inhottavasti roikkumaan ilman lopputulosta ja helpottavaa ajatusta.
..
... Hus, menetkös siitä, Rontti.
😕 I'm sorry että on niin vaikeaa ja että kuormat on niin painavia. Toivon että tulee vastauksia ja helpotusta pian.
VastaaPoistaVastauksia ja helpotuksia tässä kyllä jo kärsimättömänä kaivataan. Tosin tänään on ollut parempi mieli, ollaan vähän leikitelty erilaisilla ajatuksilla ja mahdollisuuksilla. Valoisaan aikaan tuntuivat hyviltä ideoilta. Mmutta nyt, kun pimeni, tuntuu taas, että plääh, ei sittenkään. :D
PoistaMollissa näytti olevan sulle töitä tarjolla, mene sinne päivähoitoon. Ja lapset oikeaan hoitoon ja mies jää päivisin yksin kotiin sairaslomallle. Ehkä se helpottais? Kukaan ei ehkä sotkisi päivisin kotona ja iltaisin olis sopivan väsynyt, niin ei jaksa ja ehdi murehtia turhia, kun pitää suunnitella seuraavaa työpäivää ja lasten hoitokamppeita.
VastaaPoistaHmm, työ on sellaisella suunnalla, joka ei jostain syystä oo koskaan tuntunut henkisesti helpolta mulle. :D En tiedä, miksi. Sama etäisyys johonkin muuhun suuntaan kävisi. Ja ehkä mun töihin meno olisi tällä hetkellä liian iso muutos kaikille. Tosin sitä en tiedä, että voisiko se sitten kuitenkin olla hyvä muutos? Ehkä kyylään lähempänä olevia paikkoja. ;)
PoistaMies itse meinaa, ettei pakosti saikku olisi tarpeen. Enemmän stressaa, että pitäisi tehdä Se Päätös, ja se kun vaan ei synny ponnistustuskitta (jos sallit mielikuvan :D). Toisaalta merkittävää on kai sekin, että levottomuus on nyt kylvetty ja se ei tunnu lähtevän ilman muutosta? Luulen, että nämä kortit pitää pelata loppuun asti. Siis leikkiä ajatuksilla tosissaan ja katsoa, tapahtuuko sitten kuitenkaan mitään. Että kaatuuko haaveet meistä riippumattomiin juttuihin vai lopahtaako into samalla lailla, kuin mun tatuointipäätöksen kanssa aina käy. (Että ottopäätöksen tekeminen tuntuu niin kivalta, että pakottava tarve varsinaiseen tatuoimiseen unohtuu. :D) Ja jos näin käy, niin kukaan ei saa nauraa, että oltiinpas noloja, kun kuviteltiin hulluja. ;D
Voi kumpa voisin lähettää voimia <3
VastaaPoistaHelillä oli hyviä ehdotuksia - vaikka eipä se ratkaisu taida ulkopuolelta tulla
-r
Kyllä ne välittyy viestitsekin. :) <3 Ja ei se ratkaisu varmaankaan tule sellaisenaan ulkopuolelta, mutta aina on hyvä kuulla muiden rohkaisuja, toppuutteluja ja tsemppejä ja kuulostella, millaisia ajatuksia ne itsessä herättää. :)
PoistaVoi tsemppiä ja voimia sulle ja muulle perheelle! Kaiken keskellä yritä aina toisinaan muistaa, että jokainen päivä vie teidät kohti parempia aikoja. Toivottavasti ne koittaa pian! Ja toivon teille myös viisautta ja uskallusta tuleviin ratkaisuihin!
VastaaPoistaKiitos, jokaisesta muistutuksesta ja toivotuksesta! :)
Poista❤
VastaaPoista:) Kiitos. :)
PoistaIhmisenä oleminen on vierasmaja. Joka aamu tulee uusi vieras.
PoistaIlo, masennus, ilkeys, äkillinen tietoisuuden hetki, kaikki tulevat kuin odottamattomat vieraat.
Toivota tervetulleeksi ja viihdytä niitä kaikkia! Vaikka ne olisivat murheiden joukkio, joka raastaa talosi raivokkaasti tyhjäksi huonekaluista,
kohtele silti jokaista vierasta kunnioittavasti. He voivat olla tyhjentämässä sinua uutta iloa varten.
Synkkä ajatus, häpeä, kauna – ota ne vastaan nauraen ja kutsu ne sisään.
Ole kiitollinen kaikista tulijoista sillä niistä jokainen on lähetetty oppaaksi tuonpuoleisesta.
(Barksin ja Moynen englanninnoksesta suomentanut Soili Takkala)
Teksti kopioitu mielenterveystalo.fi -sivustolta :)
Voimia t. annap:n sisko
Ihana mielikuva! :D Kiitos tästä! Tässä vierasmajassa on kyllä käynyt viimeviikkoina ja kuukausina niin monenlaista väkeä, ettei uskoisikaan. :D Mutta ihan opettavaisia vieraita kyllä ovat olleet, tosiaankin. <3
Poista