Kun viikonloppu onkin vain yhden päivän mittainen, iskee vapaa-aamuna epätoivo. Makaan edelleen peiton alla surffailemassa levottomuuttani pois. Muka. Sihisen mielessäni voimasanoja lasten kiljuntoihin ja riitoihin, joita oven takaa kuuluu. Haluaisin täydellisen päivän, mutta eihän mulla oo ajatusta ja puhtia sellaisen järjestämiseen.
Viime yön vietin kiroillen unissani töissä. Yritin lopettaa, mutten onnistunut. Mulla on uhmaikä, mikä näkyy hillitsemättömänä rumien puhumisena. Ei tosin töissä oikeasti sentään. Mutta aikuisten kesken kotona. Mr Piiltä saan niihin tympeän reaktion ja niin kuin kunnon uhmaikäinen, huomaan nauttivani siitä reaktiosta.
Nyt yritän kypsyttää itseäni kohtaamaan ja sanoittamaan nämä tunteet ja tämän päivän rakentavammin, kuin sillä ****lla. Kasvamaan jopa yli vaiheestani. Pitäkää peukkuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti