Sattuipa niin, että noin kuukausi sitten juhlailin yksissä pippaloissa. Ja edelleen sattuu.
Nimittäin varpaaseen. Iloisena siitä, että selkäni kestää taas korkokenkäilyä, tepastelin reilut puoli vuorokautta korkkareissani. Eikä korkoakaan nyt montaa senttiä ollut. Mutta kuten jo kuvasta näkyy, ei kengän tuki osunut ihan jalkapohjan oikeisiin kohtiin, ja painoa saattoi kertyä varpaille aika monta(kymmentä) kiloa. En illan mittaan sitä huomioinut, mutta yöllä heräsin hienoisen huppelin haihduttua vihlovaan kipuun molemmissa varpaissa.
Sittemmin toinen jalka on parantunut, mutta toinen vain pahenee. Voi hohhoijjakkaa, miten voi olla taas nolo tapa saada kroppaansa hajalle! Mutta voiko siinä ihan oikeasti olla jonkinlainen hiusmurtuma? Ja jos voi, niin miten ihmeessä huollan sen kuntoon, kun kävellessäni ikään kuin koko ajan tarvitsisin liikkuvaa varvasta. Ja kävelyäkin ikään kuin koko ajan tarvitsisin.
Semmoista. Hyvä minä. Odottakaahan, kun oon oikeasti vanha, eikä mulla enää oo lapsista ja unista mitään kirjoitettavaa. Sitten kirjoitan enää pelkistä krempoisitani.
Mukana pari kuvaa ajalta ennen varvaskipua. Ylin on esikoisen ottama perinteinen asukuva, jossa hän lopuksi lähestyy mua käkättäen ja minä puolestani ojennan käteni komentaen, että nyt kiitos riittää jo. Tällainen kuva löytyy varmaankin jokaisesta hänen kuvaamastaan sarjasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti