Kävin työpaikalla, näytti ja tuntui hyvältä. Mun luokkaan tulee katon kautta miljoona kuutiota luonnonvaloa. Kun nostan pääni työpöydän takana, näen tämän:
Olin varoittanut, että työorientaatioreissulta tulee todennäköisesti kotiin kiukkuinen, hermostunut ja stressaantunut äiti. En kummemmin ollut. No okei, vähän. Aloin paistaa vohluja ulkona. (Vaikka kukaan ei tunnu ymmärtävän mitä ne ovat, niin en osaa sanoa niitä "vohveleiksi". Se tuntuu niin hirveän kömpelöltä.) Selkää kuumotti kesä. Sitä on vielä jäljellä. Valoa ja lämpöä riittää vielä.
Lukujärjestys oli aikaisista aamuista huolimatta armollinen. Mikäli en roiku tuntien jälkeen työmaalla ikuisuuksia suunnittelemassa, saan ehkä talvisinkin toisinaan olla valoisaan aikaan kotona. Se on elintärkeää.
Kaikesta tulee koko ajan entistä enemmän sellainen olo, että kaikki menee hyvin. Omakuvista taas tulee entistä enemmän sellainen olo, että näytän isäni suvun naisilta!
Tsemppiä töihinpaluuseen! Hassua, miten en olisi millään halunnut mennä vuoden vaihteessa töihin. Tänään kuitenkin ensimmäisenä "hoitovapaaperjantaina" ajattelin, että ihan kivaa, että maanantaina voi mennä taas töihinkin. Eikä siis silleen "taapero oli kamala, haluan töihin lepäämään", vaan niin, että sekä kotona että töissä on mielekästä ja kivaa, vaikka välillä haluaakin kotiin/töihin lepäämään.
VastaaPoistaKiitos! Ja siis sama juttu, vielä talvella tuntui tosi kaukaiselta ajatus, että menisin vapaaehtoisesti töihin! En halunnut ajatellakaan koko asiaa! Mutta niin vain kypsyi kevään aikana mieli, ja nyt tuntuisi tosi lamaannuttavalta jäädä kotiin. Open työ on siitä kiva, että se jaksottuu kivoihin työ- ja lomapätkiin ja työpäivätkin on kohtuullisen mittaisia. Aika paljonkin se helpottaa ajatusta töihin paluusta. :)
Poista