Tilasin taas pitkästä aikaa tuhatmäärin kuvia albumeihin. Totesin, että vaikkei albumeilla ikuista arvoa olisikaan, on jo se tärkeää, että lapset itse saavat katsella ja läpikäydä elämäänsä kuvina. Ja sen ovat kyllä ahkerasti ja usein tehneetkin.
Pienimmälle en ole vielä aikaisemmin saanut aloitettua omaa albumia. Mutta sentään nyt. Hänkin ihmeissään kuunteli, kun kuvakasojen keskellä osoitteli vauvoja ja kerroin niiden olevan hän itse. Ja oppi siinä kohta itsekin ajattelemaan niin.
Suurin ahaa-elämys Miukulle tuli, kun hän näki kuvassa pehmolelun, jonka kanssa oli juuri hetki sitten nukkunut päiväunet. Haki sen näytille ja silmät loistaen näytti löytönsä mulle. Että katso nyt, tässä ja tässä, sama kissa! Lämpimät terkut tekijälle!
Eli sama johtopäätös taas: kyllä, albumit on hyvä juttu. Ja itselläkin on ollut ihana aikamatka kahden vuoden taakse. Ihmeellinen ja onnekas elämä on mulla kyllä tähän asti ollut, ei voi muuta sanoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti