Yksisarvinen Koppotia

Ei ole epäilystäkään, että kuka lapsistamme tulee tulevaisuudessa vaatimaan itselleen lemmikin. Pienin rakastaa kaikenlaisia eläimiä. Ylistaron Wanhalla Markilla (täydet suositukseni muuten paikasta!) halusi silittää ja ruokkia kaikkia mahdollisia otuksia. Valtava jättisika, jota itse lähinnä pelkäsin, kirvoitti onnenhuokauksia siinä, missä söpöt puput, karvaiset kanat ja komeat polletkin.

Kotona leikit pyörivät pehmokoirien (kaara), keppihevosen (koppotia) ja muiden eläinlelujen ympärillä. Niitä hoidetaan, nukutetaan ja harjataan. Välillä "koppotia ikkee" ja sitä täytyy helliä ja välillä "kaara syä" ja sille työnnetään suuhun pierutyynyä tai muuta ruuaksi sopivaa ja hoetaan "SYÄ! SYÄ!"

Ihana Miuku!

Lapsemme saivat isomummiltaan synttärilahjoiksi lahjakortit, joilla sitten annoin heidän ostaa (liki) itse valitsemansa lelut isosta kaupasta. Miuku halusi välittömästi vaaleanpunaisen keppihevosen. Se kainalossaan hän jotenkuten jaksoi odottaa sen kaksi tuntia, minkä isommilla kesti omiensa valitsemisessa... Tähänastisissa yhteisleikeissä isosisko on tietenkin ollut oikeutettu ratsastamaan oikealla kepparilla ja pienemmälle on jäänyt pikkuinen lattiaharja tai nokkahuilu jalkojen väliin laitettavaksi. Vaikkei se ole leikkiä erityisemmin haitannutkaan, niin nyt on oma Koppotia pienemmällekin!

"Äiti, et sä meidän oo antanut ottaa tollaisia unileluiksi", totesi esikoinen, kun näki kuopuksen asettelevan Koppotiaa sänkyynsä illalla. Voi olla. Mutten nyt voinut kieltääkään, kun onhan toi nyt aika liikkis!