Eilen juhlittiin 7-vuotiasta. Meidän synttäriperinteisiin on kuulunut, että sankari saa esittää jonkinlaisen toiveen kakun suhteen ja että katosta laitetaan roikkumaan jotain kivaa koristetta. Kuten jo saatatte muistaakin. Pienimmän siskon kesäkuiset koristeet olivatkin olleet siellä tähän saakka.
Kakkutoiveeksi lapsi ilmoitti "Martti" (joka ei mitenkään oo ollut aikoihin enää pinnalla, mutta jonka etäisesti muistelen olleen toteutumaton toive joltain menneeltä vuodelta). Totesin, että ei onnistu, ja aloin sitten kuitenkin tehdä. Ja onnistuihan se ihan kivasti. Sanoinkin, että onneksi Martti, eikä Salama. Saa, ja kuuluukin olla nuhjuinen ja kupruinen. Kotikutoinen.
Koristeiksi viritettiin Piston Cup -teemaisesti ruutulippuja, ja hauskasti sattumalta myös lahjat mukailivat tätä teemaa: paketeista tuli muiden muassa autorata ja kauko-ohjattava seinää pitkin (!) ajava auto. Illalla lapsi vielä huokaisi kaikkien lahjojen olleen tosi kivoja.
Itsellä nämä juhlat menivät ihmeen rennolla otteella. Tai siis normaalilla. Sellaisella, kuin ennen. Ei sellaisella, kuin keväällä kaikki. Jipii! Mutta vähän tuli kyllä outo olo, kun istahdin kaksi ja puoli tuntia ennen juhlien alkua kampaamotuoliin, kun pikainen ajanvaraussoittokierros tuotti yllättävän tuloksen. Että heti saisi tulla. Että ihanko näin rentoa? Mutta kyllä juu, juuri niin rentoa. Ja tämän kuluvan heinäkuun tyyliin sopivasti jokaisen minuutin hyödyksi käyttäen.
(Kuvia tosin unohdin rentouksissani ottaa...)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti