En ole osannut tuoda arkeni asioita blogiin samalla tavalla, kuin ennen. Luulen, että syynä on tuo mieliala, jonka puiminen vei täältäkin ison tilan. En hoksaa, että voin kirjoittaa muustakin. Varsinkin, kun uupumus ei enää niin vaivaa, eikä sikäli ole juuri kirjoitettavaa.
Oon neulonut ja viipottanut. Kerrottavaa olisi siis valmiista käsitöistä ja reissukuulumisista. Powerparkin suosikkilaitteista, Wanhan markin puuhista ja alennusmyyntilöydöistä. Kerrottavaa olisi myös kasvatuksellisista oivalluksista ja pulmista. Mutta jotenkin en oo muistanut, että nekin ovat tavanneet kuulua tänne Päikkäreille. Tosin nyt, kun on kyse isommista lapsista, vedän tietoisesti selkeämpää rajaa siihen, mikä kuuluu nettiin ja mitkä pohdinnat mulla on lupa käydä vain suullisissa vertaistukikeskusteluissa. Siksikin medioissa esiintyy muita lapsia tiheämmin tuo pienin pellavapää, joka ei oman arvioni mukaan voisi tehdä vielä mitään, minkä paljastuminen häntä isompana nolottaisi.
Tiedän senkin, että töiden alku laittaa taas ajatuksia sekaisin sen suhteen, mitä uskallan jakaa itsestäni. Niin on käynyt aina, kun olen mennyt takaisin töihin. Lyön hetkeksi liinat kiinni ja pelkään sanoa mitään. Mutta täällä ollaan yhä, entistä avoimempina. Ehken siis tänäkään syksynä päädy klikkaamaan blogiani piiloon.
Noin. Piti itsellekin kartoittaa, missä mennään. Teille samalla. Ehkä ne Powerpark-kertomukset ja kesäkäsityöt tulevat tänne takautuvasti, ehkä eivät. Ehkä töiden alettua hilliinnyn entisestään, ehkä päinvastoin. Pääasia, että teitä on ollut siellä taustalla tsemppaamassa ja myötäelämässä, oli meneillään mitä vaan. Pus ja kiitos.
Kuvassa kurkistus tähän päivään: Uutta sukkaa uuden lähileikkipuiston penkillä, melkein viisivuotiaan kuvaamana. Keltaista kerrakseen!
Ihan samat fiilarit! Tekisi niin mieli kirjoittaa kaikesta, ottaa niin kantaa, puuttua epäkohtiin... ja kun alan kirjoittaa, ajattelen vain, ketkä kaikki tekstini saattavat lukea, kuinka väärin tekstini saatetaan tulkita jne. Ja sitten jätän kirjoittamatta.
VastaaPoistaMutta.. ehkä vielä :)
No niinpä! Mulla on vähän ajoittaista. Välillä mietin noita nolostelujani kauheasti ja välillä en yhtään. Ja välillä mietin jälkikäteen, että oliko pakko. :D Mutta harvemmin oon OIKEASTI katunut sanottuja ja jaettuja asioita. Enemmän niistä on ollut apua itselleni ja identiteettini kehitykselle. Oon opetellut ajattelemaan, että kelpaan kyllä sanoineni kaikkineni, ja jos jollekin en kelpaakaan, niin sekään ei haittaa. ;) Eli rohkeasti vaan sielläkin suuta auki! Blogisi olikin uusi tuttavuus, täytyypä ruveta seuraamaan! :) Kiva, kun kirjoitit! :)
PoistaMyös itse oon pohtinu kovasti miten lapsista kirjoittaa. Vielä oon pyyhkinyt lapset melkolailla kokonaan pois, mutta kun ne kuitenkin on osa omaa elämää. Tuntuu että lapsista pitäisi voida kirjoittaa, mutta mikä on se julki tuomisen raja. Sama miehen kanssa, puhuttu ja kirjoitettu asiasta kertominen on kuitenkin eri.
VastaaPoistaSulla on musta ihanasti lapsille blogi nimet. Samoin kuin miehelle.
Mulla vähän noidenkin suhteen vaihtelee: välillä oon tosi tarkka ja varovainen ja välillä lörpöttelen mitä vaan. Yleensä oikoluetan miehellä, jos en oo varma, onko too much information. Nyt oon myös usein kirjoittanut niin, että "joku lapsista", vaikka uskoisinkin kaikkien tietävän, ketä oikeasti tarkoitan. :D
PoistaSun blogia oon lukenut myös fiilistellen teidän ihania kesäjuttuja, mutta jostain syystä oon lukenut aina kännykällä, jolloin ei oo tullut kommentoitua, kun on muka jotenkin vaivalloista. :D Teidän shoppailureissu oli erityisen hauska! :D Meillä en osaisi kuvitella tilannetta noin päin. Mies toisi IHAN tyhmiä vaatteita mulle! ;D