Meidän hiihtolomasuunnitelmat meni mahataudin takia joilta osin sekaisin. Mutta tulipa tehtyä jotain, mitä muuten ei oltaisi tehty. Päätettiin huristella tuntitolkulla päätyäksemme appivanhempien mökille. Mitä mainioin paikka toipuneelle, mutta karanteenissa pidettävälle perheelle!
Itse olin rentoutumisen sijaan vähän ylivalpas. En oo viime vuosina ollut mikään mökki-ihminen. Uudessa paikassa menee pienten lasten kanssa aina aikansa tilan toimintojen, vaarojen ja virikkeiden hahmottamisessa. Mutta lapset ja mr Pii nauttivat, ja minäkin enimmäkseen kyllä. Ja konkreettisestikin huomaan, miten reissaaminen helpottuu vuosi vuodelta: isot lapset ovat jo aika iisiä mökkeilyseuraa. Kaiken järjen mukaan pieninkin pärjää pian vahtimatta rappusissa, ulkona, saunassa ja ylipäätään sisarusten seurassa, joukon jatkona.
Neuloin, minkä holhoukseltani ehdin. Tartuin härkää sarvista opetellakseni neulomaan kahta sukkaa kerralla pyöröpuikolla. Tekniikan opin lopulta äkkiä, mutta taas pitäisi purkaa, jo toisen kerran: miten vaikeaa onkaan laskea silmukkamäärää oikein, ja miksi sen huomaa vasta 30 krs:n jälkeen?!
Varmasti menee pian pieninkin joukon jatkona! Meillä tätä ensimmäistä tyyrää pahimmillaan kuusi ihmistä, jos sattuu olemaan kaikki isovanhemmatkin paikalla.
VastaaPoistaSe on kyllä ihanaa, että yleensä mökkeillessä on muitakin aikuisia mukana. Aina löytyy joku, joka mielellään pitää seuraa ja vahtii. 😊 Nyt oltiinkin ppikkeuksellisesti keskenämme, sekin varmasti vaikutti kokemukseen.
PoistaOikeastaan reissujen kannalta odotan innolla ensi kesää ja vuotta: 2-vuotiaana tapahtuu jotenkin niin radikaali muutos taaperon kehityksessä ja olemuksessa, siitä tulee "iso lapsi". Jee! (Ja silti haikeaa... ❤ )