Katsaus kaikkeen

Siinä talohommassa kävi vähän niin kuin ajattelin: tarkempi tutustuminen realisoi tilannetta. Häntä pitäisi muuttaa niin paljon, etten tiedä, onko meistä siihen. No, tunteita häntä kohtaan mulla ja meillä yhä on, eikä se varsinaisesti tee päätöksistä helpompaa. Katsotaan ja kuulostellaan tuntemuksia ja tuonnempana selviäviä faktoja.

Omalle ei ole vielä ostajaa, mutta se tuntuu olevan oikea tila tähän hetkeen. Mikäli joku olisi jo tuomassa muuttokuormaa tänne, tulisi helposti paniikkiratkaisu oman suunnan suhteen. Yhä olen kuitenkin toiveikas, että kevät voi houkutella muutkin ihmiset muuttofiiliksiin ja talonhankintaan. Enkä silti usko, että valtavasta pettymyksestä huolimatta menisin rikki, mikäli oma talo jäisikin myymättä.

Muita kuulumisia perhe Piin talosta:

Pienin on hassu, aikaisempaa isompi. Valitsee itse lempivaatteitaan ja kieltäytyy istumasta syöttötuolissa ja käyttämästä ruokalappua. Matkii sanoja, kuulostaen kuitenkin useimmiten joltain "topplija, kepplija, kopppsilja, pliaplii, terrrrree, ärrrrriäää":lta. Isosiskon kanssa se tykkää leikkiä roolivaatteilla, nukeilla ja muovieläimillä! Tanssimisesta ja laulamisesta tykkää myös. Nyt hän on ollut hammashommien ja pikkuflunssan jälkeen taas ihanan iloinen ja hassu oma itsensä. Miten sen perushelpon luonteen aina unohtaa, kun viikko on pelkkää kitinää ja nitinää?

Keskimmäisellä ei oo kooooskaaaan mitääään tekemistäääää. Se jotenkin nyt protestoi ulos menemistä. Mieluiten se askartelisi ja maalaisi ja levittäisi kaikki lelunsa pitkin huonetta. Taloa. Tai oikeastaan maakuntaa. Se juttelee hauskoja höpötyksiä ja käyttää kumman laajaa sanavarastoa aika taitavasti. Lauluja ja tarinoita keksii koko ajan, varsinkin nukkeleikkiensä aikana sitä on ihan huippuhauskaa kuunnella. Tänään lauloi kiveksistä, mutta se taisi olla hellittelynimi vain kivelle, ainakin mikäli hihityksen puutteesta voi jotain päätellä.

Isoin on kasvanut entistä isommaksi myös. Hän on jotenkin pehmentynyt ja alkanut ilmaista entistä enemmän myös positiivisia tunteitaan ääneen. Todettiin tuossa mr Piin kanssa, että jotain on mennyt kasvatuksessa vuoden aikana oikein, kun se on ruvennut rohkaistumaan tilanteisiin, joihin jännityksen takia olisi helpompi jättää menemättä. Kotona saattaa iskeä vielä superkilarit, mutta vieraskoreus, jota myös pidän merkkinä itsehillinnästä, on kasvanut entiseen verrattuna. Tyyppi lukee paksuja Akkareita kärsivällisesti ja oppii niiden siivittämänä historiasta ja kulttuurista. Aikamoista. Hän ei välttämättä ole ainoa kokiessaan olevansa mua fiksumpi, ja usein varmistelee, että osaanko nyt tosiaan tehdä jotain, mitä olen aikomassa. Että hän voi kyllä opettaa.

Mr Pii on taas pirteämpi, kuin aikoihin. Itse olen kai siksi uskaltanut vajota omiin väsyihini. Ja tavallaan perusvire on mullakin ihan ookoo. Mutta jotenkin  nyt vain pyörii niin isot asiat mielessä, että välillä lähtee kulkuneuvo sivuluisuun. Viimeyönäkin kolaroin unissani muutamia autoja. Parkkipaikalla tosin, kun en jaksanut rauhassa katsoa olan yli ja peruuttelin kaasu pohjassa mihin sattuu. Ja parkkiksellahan tässä nimenomaan nyt ollaankin. Mielelläni lähtisin jo liikenteeseenkin. Siellä on väljempää ja siellä on jokin suunta menolla. Joku viikko sitten taas ajoin hurjaa ylinopeutta, kun olin niin innoissani perille pääsystä. Siis unissani.

Semmoista, tämmöistä. Mimmoistakohan sitten seuraavaksi taas? Jossain ojan pohjalla autoineni, vai kesärajoitusten tuoman vauhdin huuman siivittämänä kohta baanalla? Toivottavasti ei sentään jumissa kulkupelin alla tämän mönkijän tavoin: