Jotenki nämä sunnuntai-illat on aina raskaimpia. Oli ennen töihin menoa ja ovat nyt. Tuntui ja tuntuu, ettei siitä alkavasta viikosta tuu mitään, enkä millään selviä niistä tavallisen arjen haasteista. Ettei ehtinyt levätä (tai vaihtoehtoisesti tehdä) yhtään riittävästi, ja että se, mikä siellä maanantaissa nyt sitten milloinkin odottaa, on muka jotenkin ihan liikaa ja liian pian.
Tänään en onnekseni oo kerinnyt asiaa vielä kauheasti kauhistelemaan, kun oli iltavilinää. Mutta tiedän, että kun sänkyyn mennessä tarkistan herätysajan, se olo viimeistään iskee. Jankkaan jo tässä itselleni, ja toivottavasti sen hetkenkin päästä muistan, että tukala fiilis kaikkoaa viimeistään työpaikan ovella maanantaiaamuna. Kiva työpaikka mulla, voin sanoa.
(Vaikka välillä huomaan miettiväni, että mitäs mä sitten tekisin, kun en oo enää ope. Omituista. Kai se on sitä, että alkaa työn realiteetit iskeä tajuntaan, vaikka tämänhetkinen toimenkuva onkin pelkästään positiivinen. Mutta oon tajunnut, että tuo ammatti voi ajoittain olla to-del-la raskas. Katotaan, ehtiikö kahdesta vaihtoehdosta tapahtua ensin ammatin riittävä sisäistäminen vai ensimmäinen totaaliuupuminen ja alanvaihtopakko.)
 |
| (Riittävän vanha kuva ja riittävän sutattua väkeä, eikö?) |
Kohta on loma! Ei mulla muuta.
VastaaPoistaNo niin on! :) Vielä en oo ees ehtinyt kauheesti kaivata, mutta kyllä se varmasti pikkuhiljaa alkaa kutkutella mieltä. ;)
PoistaI feel You. Sunnuntai-tunne, oli töissä tai ei.
VastaaPoistaJoo, kumma juttu!
PoistaTuttu tunne myös täällä.
VastaaPoistaJa viiden töissäolovuoden jälkeen alkaa tuntua siltä, että kyllä mää tästä selviän, pala kerrallaan. Vaikka en kaikkea vielä osaakaan, otan selvää kun asiat tulevat ajankohtaisiksi. Paljon jaksamiseen vaikuttaa myös työyhteisö ja pomo, seisooko ne mun takana ja vieressä silloin kun on se to-del-la vaikea hetki.
Niin kai se pitää aatella, että pala kerrallaan. Opettelen sitten, kun on ajankohtaista, niinpä. Ja tuo työyhteisöpointti on myös oleellinen. Se puoli ainakin on parhaalla mahdollisella tolalla nyt. :)
PoistaEn niinkään kokenu töissä ollessani, etten ois selvinny ja jaksanu, mutta nyt kun on ollu kotona ja etääntyny kaikesta, tuntuu, että kynnys palata omaan työhön on tosi korkealla ja sitä miettii, mitä kaikkea muuta sitä voiskaan työkseen tehä..
VastaaPoistaToi on kyllä ihan totta, kotona ollessa kaikki työhön liittyvä tuntuu tuplasti vaikeemmalta, kuin onkaan. Nyt, kun siellä töissä oon, huomaa, että pitääki selviytyä vain yhdestä (tai ehkä parista) haasteesta kerrallaan. :)
PoistaHei! Oletko ammatiltasi siis luokanopettaja - tai ainakin lasten opettaja? Sain siis kuvasta ja tekstistä sen käsityksen, ja kysyn sen oletuksen varassa. Korjaa toki jos olen väärässä.
VastaaPoistaHaluaisin kysyä omaa näppituntumaasi siihen, kuinka hurjat erot alku- ja loppuvuodesta syntyneillä lapsilla on samalla luokalla. Meidän 5-v pitäisi ilmoittaa esikouluun nyt parin viikon päästä ja minua pelottaa ihan ka-ma-las-ti. On syntynyt joulukuun viimeisellä viikolla ja on poikalapsi. Olen kuullut että luvassa on pelkkiä vaikeuksia. :(
Kuulisin mielelläni ammatillisia kokemuksia, iso kiitos jo etukäteen.
-Maaria
Juu, oikein päätelty, oon luokanope. :)
PoistaNäppituntumaa mulla ei ihan kauheesti oo kerinnyt vielä kertyä, kun työkokemustakin on vielä aika vähän. Äkkiseltään väittäisin, ettei lapsen mahdolliset haasteet oo riippuvaisia siitä, mihin aikaan vuodesta hän on syntynyt. Eikä siis (missään suhteessa) "heikoimmat" oppilaat oo mun kokemuksen mukaan juuri loppuvuodesta syntyneitä. Sitä en tiedä, onko eskarissa havaittavissa suurempia eroja kehitysasteessa ja taidoissa.
Jos ei oo muita perusteita odottaa "pelkkiä vaikeuksia", kuin syntymäaika, en olisi huolissani. Ja toisaalta en muutenkaan murehtisi liikaa sitä, miten eskari menee, siellä kuitenkin vasta harjoitellaan kouluun sopeutumista. Tiedän jopa joidenkin suosivan sellaista tapaa, että "haastaville" lapsille suositellaan eskari käytäväksi kahteen kertaan (eli eka kerta vuotta tavallista aikaisemmin), jotta saisi kurottua mahdollisia sosiaalisia tms. taitoja kiinni.
Jos asia mietityttää, niin oo ihmeessä asian tiimoilta yhteydessä neuvolaan ja kysy sieltä mielipidettä ja arviota. Toivottavasti ja luultavasti kaikki menee ihan hyvin. :)
(Jos tässä käy joku ope- tai terkkarikavereista lukemassa, voi myös kommentoida viisaammin. :D)
Mä oon luokanopettaja myös ja opetan lisäksi eskareita. Tähän huoleen kommentoisin, että syntymäajalla ei ole juurikaan merkitystä. Jokainen lapsi on yksilö ja kehittyy yksilöllisessä tahdissa. Usein eskarivuosi on juuri se kehittymisen aika, jolloin herää kiinnostus numeroita ja kirjaimia kohtaan ja sääntöleikit ja -pelit tulevat mukaan kuvioihin.
VastaaPoistaJos eskarivuoden kuluessa (ja erityisesti kevätpuolella) näyttää siltä, että vielä lapsi ei olisi valmis kouluun, voi keskustella eskariopen, erityislastentarhanopen, terveydenhoitajan tai muun kanssa että voisiko/kannattaisiko eskaria vielä jatkaa.
Yleensä sanoisin, että parhaaseen tulokseen päästään kaikissa tilanteissa kun ottaa rohkeasti yhteyttä niihin päiväkodin/koulun aikuisiin ja juttelee huolistaan avoimesti.
Oho, multa on jäänyt tämä kommentti huomaamatta! Mutta yhdyn ajatuksiisi, näin mäkin uskon ja näkisin. :)
PoistaKiitos molemmista vastauksista!
PoistaOlenkin miettinyt että jos vaikeudet olisivat niin suurta kärsimystä kuin miksikä se on omassa päässäni ja kanssajännityksessäni + yhden eläkkeelle pian jäävän opettajan kertomusten mukaan muodostunut, niin varmasti opettajien ammattijärjestökin olisi jo ajanut jotain muutoksia nykyjärjestelmään.
Ja jos tilanne olisi jotenkin kauhean epätasapainoinen, olisi pojille ja tytöillekin vielä ihan omat koulut, tai toiset aloittaisivat koulun 6-vuotiaana ja toiset 9-vuotiaana.
-Maaria (joka on syntynyt alkuvuodesta ja pärjäsi aina koulussa, muttei ilmeisesti ymmärrä silti sanaa "keskimäärin" ja "yksilöllisesti") :)
No niinpä, jos asia olisi noin yksiselitteinen, kuin joku on sulle antanut ymmärtää, olisi järjestelmää ehkä jossain vaiheessa koettu tarpeelliseksi muuttaa. :)
PoistaEiköhän siis teilläkin kaikki suju ihan hyvin. (Ja jos haasteita sattuisi tulemaan, ei tarvitse ajatella, että sulla olisi ollut velvollisuus ja kyky ennakoida niitä.) Kyllähän sitä kasvatustaipaleen aikana tulee monenlaisia mietteitä ja huolia vastaan, mutta onneksi useimmiten turhia. :)