Virkattu kukkaniittyliina

Instagramissa osui silmiin kukkaliina, ja siitäpä taas lähti liikkeelle maaninen inspiraatio. Mr Pii oli nyt sitä mieltä, että käsityöprojektit tekee mut kiukkuiseksi, kun jään niihin totaalisesti jumiin. En pysty normaaliin elämään projektien lomassa. Ja tottahan se on. Varsinkin, kun on kyse tällaisesta freestylevirkkauksesta, jossa ideoita pulppuaa jatkuvasti ja haluaisi kiirehtiä seuraavaan ideaan vielä edellisen kukan ollessa puolivälissä. Siispä jatkossa puikoille tai koukulle vain jotain aivotonta ja epäinspiroivaa posottamista.

Tähän liinaan käytin tällä kertaa oikeasti pelkästään jämälankoja. Olin oikein sekakäyttäjä: nallea, seitsemääveljestä, merinoa ja puuvillalankoja. Pikkukukkia lukuunottamatta kaikki ovat erilaisia keskenään, ja ruminakin pitämäni pääsivät mukaan. Liina päätynee terassille ja saa luvan toimia halutessaan vaikka pannunalusliinana.

Pohdin tämän värkkäilyn myötä yhteisöllisyyttä ja yksilöllisyyttä. On jäänyt mieleen pyörimään, kun silmiin osui erään toisen ajatuksia siitä, miten oma erilaisuuden tunne on vaikuttanut kokemukseen ulkopuolisuudesta ja ryhmiin kuulumattomuudesta. Itse en ole osannut (onneksi) noin ajatella. Olen aina kokenut olevani osa porukkaa juuri sellaisena, kuin olen. Siis en toki kaikissa porukoissa, mutta riittävän monissa.

Kaunis yhteisöllinen harmonia (sekä virkatussa kukkaliinassa, että elämässä) syntyy siitä, että yksilöissä on jotain yhtäläistä ja jotain erilaista verrattuna muihin ympärillä oleviin. Eikä tarvitse olla täydellinen. Jokaisessa on joku silmukka vähän vinksallaan.

Minun nimikkokukkani on tuo sinivalkokeltainen. Mikäs sinun? Jos kerrot, niin saan vielä sinusta vielä yhden mukavan muiston tähän liinaan. Yhteisöllisyyspohdinta- ja virkkausmaniamuiston lisäksi.