Terveisiä lastenleiriltä! Olin pikkuleiriläisen "tukihenkilönä", kuten viime kesänäkin olin. Silloin tuin konkreettisemmin, tänä vuonna riitti, että luonani käytiin välillä purkamassa energiaa ja jännitystä. Lapsi on selvästi kasvanut leiri-ikään ja nautti silminnähden olostaan.
Ihanaa, että tämä perinne jatkuu omille lapsilleni, ja että tuo nimenomainen paikka tulee heillekin rakkaaksi. Oon siellä viettänyt niin monia viikkoja monenlaisissa rooleissa. Itselleni tuottikin tällä kertaa vaikeuksia säätää oma vire sille "tukijoukkotaajuudelle", että istuinkin nyt vaivihkaa jossain siellä ihan perällä, liki piilossa. En etupenkissä hihkumassa ohjelmille, en askartelemassa tai askarteluttamassa, en roolivaatekaapilla peruukit päässäni, en laulamassa itsekeksittyjä stemmoja ja sanoja lauluihin, en kiljumassa huomionhinguissani höpsöyksiä, en nuotiopaikalla esittämässä sketsejä, en laulamassa ilta- ja aamulauluja, en antamassa ohjeita leiriläisille tai isosille, en säestämässä kitaralla, en laulamassa tosi kovaa, jotta muut pysyisivät kärryillä, en nostamassa tai käärimässä lippua, en kioskissa myyhänä, en miettimässä yömyöhään seuraavan päivän ohjelmaa, enkä lohduttamassa niitä, joille ei tule uni.
Ihana oli kuitenkin katsoa, kun muut tekivät noita kaikkia. Jotenkin jopa oppi arvostamaan entistä itseään ja muistojaan. Että mitäs kaikkea sitä teinkään ja millainen rooli itselläkin on ehkä ollut toisten elämysten muodostumisessa. (Toki mietin sitäkin, että osasinkohan mitenkään olla osissani yhtä kiitettävä, kuin tämän leirin tekijät olivat.) Kaikenkaikkiaan oli ihana olla. Oli kiitollinen mieli menneestä, nykyisestä ja tulevasta.
 |
| Tämä leiriläinen neuloi, lepäili ja teki ristikoita. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti