Meille tuli viime kesän lopulla sup-lauta. Emme sitä silloin päässeet testaamaan, mutta nyt juhannuksena sitten senkin edestä.
Ähtärinjärvi, jolla mökkimme sijaitsee, on suuri järvi, jolla usein käy kova ja kylmä tuuli. Tuulessa suppailu ei ollut erityisen rentoa, ja mukavinta kovassa aallokossa oli edetä polviseisonnassa. Mukavasti tuntui reisissä ja vatsalihaksissa, kun vastatuuleen puski itseään. Silti, jo tuon aallokkokokemuksen jälkeen olin hirveän innoissani tästä itselleni uudesta lajista.
Kun jonakin juhannusviikonlopun aamuna järvi aukesi edessämme peilityynenä, oli suppailuelämys täydellinen. Kävin lipumassa rannan suuntaisesti niilläkin paikkeilla, joissa usein unissani leikin lentämisleikkejä järven yllä. Nuo unet ovat olleet leikkisyyden, helppokulkuisen elämänvaiheen ja ilon unia. Olen lennähdellyt järvestä korkealle ilmaan ja molskahdellut takaisin veteen. Nyt oli outoa seistä tuolla unien paikalla. Jo järven pinnalla seisominen on outo, unenomainen kokemus sellaisenaan, saati seisten liikkuminen siellä.
Liikuntamuotona joku oli todennut suppailun olevan tylsistä tylsin, mutta itselleni tuo kyllä sopi hyvin. Rauhallista ja rauhoittavaa. Jalkapohjan lihakset tuntuivat tehneen töitä varsinkin ensimmäisen päivän aikana, kun meno vielä enemmän jännitti ja aallokko piti tasapainon virkeänä. Tasapainoilu muutenkin aktvioi lihaksia ihanan hienovaraisella, mutta kuitenkin kokonaisvaltaisella tavalla.
Myös lapset saivat aikaan monta sup-lautaleikkiä järven rannassa. Me isommatkin vähän kisailtiin. Nopeuskisaa poijun ympäri. En voittanut. Tehtiin myös temppuja ja plumpsahdeltiin järveen, mikä omien havaintojeni perusteella aina aiheutti kikatushepulin kaatujassa. Omat temppuni eivät vetäneet vertoja mr Piin päälläseisonnalle, mutta toisaalta ei hänkään kyennyt vaakaan, jota yrittäessäni kävin itse muutamankin kerran väliuinnilla.
Hauska, ilostuttava vempele. Suosittelen kokeilemaan, jos tulee tilaisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti