Mies on koko täällä asumisemme ajan haaveillut terassia takapihan kukkalaatikon päälle. En ole lämmennyt idealle. Tänä keväänä tämä visio aukesi vihdoin mullekin, kun ensin kuuntelin kunnolla ja konkretisoin ehdotuksen kuvalliseksi. En osaa nähdä tämäntyyppisiä asioita "sieluni silmin". Onneksi on Photoshop. Myönsin rakennusluvan.
Niinpä mies ryhtyi hommiin. Minä tein ulkonäköön ja mittasuhteisiin liittyvät päätökset, mies kaiken muun ja ennen kaikkea ruumiillisen työn. Terassi on lehtikuusta ja katospuut koivua. En suostu kutsumaan katosta "pergolaksi", vaikka sellainen se kai lähinnä olisi. Inhoan vain niin paljon tuota sanaa. Ja montaa muutakin liian hienostelevaa sanaa. Siksi kutsun kastikkeitakin mieluummin sörsseleiksi.
Näin projekti suunnilleen eteni:
Halusin terassiin mahdollisimman kevyen ja simppelin lookin, joka ei veisi yhtään pois tuolta metsämaisemalta, jota niin rakastan. Ei seiniä tai aitoja, eikä edes sateelta suojaavaa kattoa. Katoksen puihin on kuitenkin kiva ripustaa erilaisia tunnelmanluojia synttärijuhlia ja syysiltoja varten. Lisäksi katos kehystää muuten niin eleetöntä terassia kivasti.
Etukulman nuotiopaikkaan tulee kenties jonain päivänä kiveys ja siitä jonkinlaiset askelmat talon takaovelle. Siihen asti palosuojana toimii askartelemani betonilaatta, joka onnistui ennakkoluuloistani ja kärsimättömästä hötkyilystäni huolimatta ihan kivasti. Sitä pitää vielä aavistuksen verran upottaa nurmikkoon. "Nuorikkoon", kuten nuorikkomme söpösti sanoo nurmikon ja ruohikon välistä.
Katokseen viritin tämän päivän vierailijoita varten vanhan pitsiverhon. Valaisimet ovat aurinkokennolla toimivia ja syttyvät hämärän tullen itsekseen päälle. (Clas Ohlsonilta.)
Terassi on ollut kovalla käytöllä jo puolivalmiista asti. Se nyt vain on (hehkutettakoon nyt vielä julkisestikin tätä mr Piin sinnikästä visiota) niin mahtavalla paikalla. Ja ennen kaikkea myös huolellisesti ja työnjohdon ohjeille uskollisesti tehty!
Terassilla viihtyy myös uusi puutarhatonttuni Kašmir. Mulla on lupa yhteen puutarhatonttuun kerrallaan, ja kun Antti Tuiskunen viime talvena halkesi, ostin nyt uuden. Tai no, kolme uutta, mutta pidetään tämä tieto ihan vain meidän välisenä. Kašmirin eri värisiin hattuihin sonnustautuneet veljet Villekalle ja Vesamatti piileskelevät toistaiseksi kiltisti kaapissa.
 |
| Kašmir |
 |
| Betonipuuhien testailua siinä sivussa. |
On kyllä tosi hieno! Tekninen puoli kiinnostaa: lehtikuusi jää varmaan omilleen, mutta miten ne koivupuut on käsitelty/käsitellään?
VastaaPoistaPuutarhatonttujen veljeskunta näyttää uhkaavasti pyrkivän valtaan siellä teillä päin. Öisin ne sitten pitävät Vain elämää siellä pihan puolella. Nyt kun on nähty, että kaikenlaista voi sattua, ei Antti Tuiskusenkaan halkeaminen ole niin yllättävä uutinen.
Lehtikuusi on öljytty ja koivuosissa on puunsuoja-aine ja Tikkurilan Valtti -kuullote.
PoistaJuu nytkin tuntuu, että jätin Kašmirin illalla katselemaan eri suuntaan, kuin mihin se aamulla katseli! 🙊 Onhan se vähän yksinäinen tuolla pöydän päässä, ei oo ketään esittämässä sen biisejä... 😞 Paitsi että apua!! Ihmettelin just ääneen, että meillä etuovi lepatti aamulla apposen auki! Ehken syytäkään jälkikasvua, vaan kaapista karanneita veljeksiä!! 😱 Pitää kuunnella, kuuluuko öisin vaimeaa "Aijjaijjaijjaijaa" -rallatusta!
Todella kaunis katos! Nuo pitsit, kukat ja valaisimet ovat kuin suoraan jostain puutarhalehdestä! Juuri tuollainen keveä terassi on minusta paras.
VastaaPoistaJa minusta kyllä tonttui kaipaisi selvästi kavereita... Mutta ehkä ne kömpivät säilöstä esiin öisin!
Kiitos! Minäkin tykkään! 😊
PoistaKäyn taistelua mielessäni, että lähtevätkö tonttuveljet kesätuliaisiksi maailmalle, vai hivutanko ne salaa saman pöydän ääreen... 😄