Pinnan alla, viileässä sylissä

Joissain elämänvaiheissa näen unia uimahalleista. Hypyistä syvään päähän ja kaikki äänet sulkevista ikuisuuden mittaisista autuaista sukellusmatkoista autioissa altaissa. Niissä unissa joskus loikkaan niin kevyesti hyppykorokkeelta, että lähdenkin leijailemaan hallin katon rajaan. Uiskentelen välillä ilmassa ja nautin kaiken helppoudesta.

Tänään käytiin perheen kanssa uimassa. Huoh. Kamalaa. Stressaavaa ja väsyttävää. Lopuksi piti kuitenkin päästä hyppäämään syvään päähän. En kehdannut mennä sille radalle, jolla unissani sukeltelen ja jolla oli unen oikea valaistus. Valitsin ihan vain tyhjimmän radan. Mutta siitä ja korvakivusta huolimatta oli puhdistavaa hetken verran katsoa maailmaa veden alta ja nauttia äänettomästä, viileästä sylistä.

Muilta osin reissu oli työläs. Huhhuh. Akkuni meni miinukselle jo automatkalla, saati allasosastolla. Ja tämän tosielämän kokemuksen lisäksi myös unissa on viime aikoina ollut niinkin positiivisia aiheita, kuin paskan oksentaminen. En tosin itse sitä tehnyt, vaan olin apuna jollekin (en omalle) lapsoselle, joka kärvisteli valtavan jännityksen tai huolen kourissa. Aina aiheesta puhuttaessa iski yökötys ja kauhu. Kannustin lopulta, että anna tulla vaan, ja sieltä sitten tuli pitkin mattoja ja lattioita. Ikävän näköistä settiä, ripulia ja isoja kuivia kokkareita. Siis oksentamalla. Yäk yäk. Ehdin myötähelpotuksesta (koska tiesin, että tämä auttaa sitä lasta) huolimatta miettiä, että tässäpä on kivasti mulla siivottavaa jälkikäteen.

Työhommia luulen miettiväni ja sitä, millaisena haluaisin työroolini nähdä. Vaikeissa tilanteissa tsemppaajana ja ikäviäkin asioita pelkäämättömänä. Toki omaankin tunnemaailmaan istuu jossain määrin ajatus epämukavien tunteiden ulospäästämisestä. Että se kuitenkin on tarpeen ja helpottaa. Jälkipyykistä huolimatta.

Äh, tätä tekstiä aloittaessa mietin vain viileää, raikasta, mynthonin väristä allasta, jonka ainoa liikahtelu syntyy mun pulahtaessa pinnan alle. Rauhallista unimaailmaa. Ja sitten jääkin suuhun paskakokkareiden maku ja tuntu. Hyvä minä. No, elämää.