Käsistään kätevä kolmevuotias ja muutenkin mainio päivä

Tänään kaikki menee niin oppikirjan mukaan. Toisesta sängystä pomppasi aamulla fiilisarpajaisissa hyvän mielen saanut isompi ja pienempi jatkoi ekan itkun jälkeen poikkeuksellisesti unia. Äiti sai lojua sohvalla ja juoda aamukahvinsa aamulla (yleensä ajoittuu noin kello kahteen). Ruoka maistui lapsille niin, ettei mulle jäänyt kuin lusikallinen, sekin on aikamoista.

Eilen käytiin tyhjäämässä Tiimaria, kun edelliskerta meni makarooneiluksi lattialla. Mutta hyvä niin, koska aleprosentit oli kasvaneet ja kuitti näyttää, että saatiin alennusta 75,66 euroa. Tuli täydennettyä joulutarpeita ja askartelukaapin perustarvikkeita. Vielä tekisi mieli käydä katsomassa, onko jäljellä punaisia kolmen euron pikkumattoja, joita voisi ostaa ihan vain joulufiilistä varten. Kai mä jonkun paikan niille keksisin?

Ostin askartelukaappiin hama-helmiä, hamaa tulevaisuutta ajatellen. Paketti näytti kuitenkin niin kiinnostavalta, että Poika ylipuhui mut askartelemaan niistä jo tänään. Vähän epäilin, miten sujuu kolmevuotiaalta. "Olisitko uskonut, että osaan", se kysyi itsekin, ja vastasin ylpeydestä haljeten, että enpä tosiaan!

Katsokaa. Lentokone. Pyysi loppuvaiheessa pari kertaa apua, mutta tsemppasin jatkamaan. Nyt saan kaikille sanoa, että IHAN ITSE, alusta loppuun on tämän tehnyt. (Minä toki silitin, jos nyt joku ehti kauhistella.) On kyllä taitava käsistään, sanoisin.

Pikkusiskokin viihtyi askartelutuokion ajan hyvin. Ensin vähän piirteli, mutta sitten siirtyi pööpöilemään pipon kanssa. Hilpeä heppu näytti ihan tarkoituksella törmäilevän kaapin oviin ja aina välillä kurkki pipon alta huudellen "kokkooo!" ja höhötellen perään omalle hassuudelleen. Valitettavasti en ehtinyt ikuistaa, kun pipo vaihtui päähän kiskottuihin röyhelösukkahousuihin. Kaulaan asti oli nekin vedetty.

Tämän touhuilun jälkeen oli vieläkin äidillä virtaa (ihmeellistä) ja hain ruuvinvääntimen hoitopöytäprojektia varten. Päätin, että se saa lähteä, vaikka vieläkin tykkään selkävaivojeni takia sitä Pikkusiskon kanssa käyttää. Mutta nyt tarvitaan mieluummin lisätilaa, kuin hoitotilaa. Vein neidin nukkumaan ja sillä aikaa Isoveli oli virittänyt ruuvinvääntimen toimintakuntoon: valinnut oikean terän (!) ja oli jo aloittelemassa hommia, kun kiljaisin väliin jotain "apuaeijjeijjei". Hänhän pettyi kovasti, kun oli ajatellut pääsevänsä hommiin. Varovasti testasin, miten sillä homma sujuu, ja näköjään tämä käsistään kätevä reiska on tehnyt isänsä kanssa kyseistä hommaa aiemminkin. Niin vain purki mulle sen hoitopöydän kuin vanha tekijä. Tosi vanha. Kolme vee ja viis kuukautta.

Kotisoittokunta

Vinguin pikkusiskolta lainaan saksofonin. Ties vaikka varastaisin (tai ostaisin) sen jonain päivänä kokonaan omaksi.

Tajusin joitain vuosia sitten, että aikuisenakin voi oppia uutta. Ettei se saksofonijuna ehkä vielä mennytkään mun ohi. Asteikkoa ja iisejä joululauluja oon nyt luritellut. Ja pikkutraktoritunnaria tietenkin, yleisön toiveet huomioon ottaen. Pitäisi saada nipistettyä jostain aikaa niin, että pääsisin kunnolla käsiksi #/b -osastollekin.

Poika on ihan omaehtoisesti aloittanut trumpettiharrastuksen. Töräyttelee miehen vanhaan torveen antaumuksella (ja ihan oikein). Trumpettihan on melkein pojan itsensä mittainen, eikä pieni jaksa tietenkään kannatella sitä. Paras soittoasento on siis laittaa soitin jalkojen väliin sohvalle ja pitää varpailla kiinni. Hulvattomimmat äänet tulee silloin, kun jo vähän väsähtää ja valahtaa rentoon makuuasentoon soitin sylissään. Törisee niin matalalta, etten itse sellaisiin pystyisi, vaikka kuinka rennosti yrittäisin.

Jos tämänhetkisten intressien perusteella spekuloisi tulevaisuutta, niin Isoveljestä tulee perheen trumpetisti ja Pikkusiskosta pianisti-laulaja. Isä olisi varmaan mieluiten kitaristi ja minä fonisti. Jos joku pitäisi laittaa tilaukseen, niin rumpali olisi varmaan sopivin lisä orkesteriimme. Mutta toisaalta, kyllä tämä varmasti näinkin svengaisi. Mistä sen tietää, koska bändi on valmis?

1-vuotias Päikkärit

Vuosi takana Päikkäreitä. On juhlapuheen vuoro, kiitospuhe teille.


En osaisi selittää, miten hienoa on ollut bloggailla, joten tämä puhe tuskin tekee kunniaa kokemuksilleni. Sanon silti muutaman jutun.

Päikkäreillä ja lukemillani blogeilla on ollut valtavan (melkein nolon) iso merkitys mulle kuluneena vuonna. Tämä on ollut ihana, tärkeä suodatin ajatusteni ja maailman välillä. Mun oma paikka. Monta juttua on tullut blogi(e)n takia vuoden aikana tehtyä, ja moni tunne on täällä pureskeltuna muuttunut hallittavammaksi, puhumattakaan vertaistuen merkityksestä. Neljä seinää, joiden sisään olen välillä visustikin kätkeytynyt, eivät ole tuntuneet läheskään niin ahdistavilta, kuin olisivat olleet ilman tätä ikkunaa maailmaan. Paitsi että olen nähnyt moneen paikkaan, myös minua on käyty ikkunan takana moikkaamassa. Uudet ja vanhat tutut. "Oikeassa elämässäkin" on tapahtunut pikkujuttuja ja jopa isoja asioita, joiden syntyyn löydän juuret jostain blogiin liittyvästä. On ollut hienoa, ja mulle jotenkin ihan uutta, olla näin avoin.

Kiitos teille, muille bloggaajille, jotka kirjoitatte ja kuvaatte nähtäväkseni. Ja ennen kaikkea kiitos teille lukijoille, kommentoijille, klikkailijoille. Myönnän huomion hivelevän, jokainen tilastoissa näkyvä klikkaus (paitsi vampirestatista tulleet, hehe) hymyilyttää, puhumattakaan uusista kommenteista, jotka aina kutkuttavat.
 
Välillä mietin, että jäisipä jokaisesta kävijästä nimi talteen ja välillä pelkään, että se sama tieto saisi mut himmailemaan tätä melkein päivittäistä postaustahtia ja ajoittain hyvinkin sensuroimatonta päiväkirjan sisältöä. Silti toivon, synttäreiden kunniaksi (ja yhtä lailla huomennakin), jokaiselta pientä merkintää kuvitteelliseen synttärivieraskirjaani, eli tämän tekstin kommenttiboksiin. Vaikkapa pitkiä lörpöttelyjä siitä, millaisia juttuja mieluiten täältä luet ja mikä on mieleenpainuvin päikkäritapahtuma. Tai sitten vaan anonyymi "moi" ja hiljainen poistuminen takavasemmalle.

Kiva, että olette täällä. Oikeasti, tosi kiva.

Joulupuu on rakennettu

Joka joulu päätän, etten tee piparitaloa. Joka toinen joulu sen siitä huolimatta teen. Tänä jouluna keksin tehdä joulupuun, ja jo kerran melkein aloitin ja päätinkin sitten taas olla tekemättä mitään. No, tänä iltana yllytyin uudestaan, ja sain puun valmiiksi. Vähän levoton siitä tuli, enkä sen jouluisuudesta tiedä, mutta kaikista haasteista huolimatta se on nyt ehjä ja pystyssä. Paikkaa ja sommitelmaa pitää vielä miettiä. Jonkin vähän vähemmän levottoman paikan se vaatii, kuin keittiön koristehylly, jossa se nyt (kuvia varten siirreltyjen) pitsihiutaleiden ja purkkien välissä könnää...

Tueksi etsin jos jonkinlaista systeemiä, piirsin mr Piillekin mallin, jos vaikka huomenna olisi väkertänyt mulle sellaisen. Kunnes silmään osui kaapin oven päälle laitettava pyyhekoukku. Käänsin sen nurin ja teippasin tueksi pari grillitikkua, enkä täydellisempää telinettä olisi voinut toivoa!

Huomenna vietetäänkin synttäreitä. Kuka arvaa kenen? 

Tikkuja ja raitoja

Tämänpäiväisille kuville löytyikin yllättäen ihan selkeä, hauskasti etukäteen suunnittelematon teema: tikkuja ja raitoja.

Ruoaksi tein lanttu- ja bataattitikkuja, leivitettyjen kanatikkujen ja kurkkutikkujen kaveriksi. Dippinä eräässä blogissa ihmettelemäni banaani-jugurtti-curry -dippi. Lasten kanssa sai vähän tehdä töitä, että uskalsivat maistamaan, mutta lopulta ainakin pienemmälle upposi oikeinkin hyvin. Isomman kanssa tuli tunnin (!) ruokailusession aikana pari "vooi vittu nyt" -ajatusta, mutten jaksa palata niihin kummemmin. (Ei sovi ruma sana tänne väliin kovin hyvin, mutta tämmöistä se elämä on. Yritän arjessani opetella ajattelemaan niin, ettei päivä mee pilalle yhdestä kurjasta ajatuksesta tai blogipostaus yhdestä rumasta sanasta.)

Itselleni paistoin salaa jälkiruoaksi torttutaikinatikkuja. Mätsäsi ihan vahingossa pääruokaan muotokieleltään. Sentin levyisiä suikaleita kierteelle, kananmunavoitelu ja raesokeria. Iiihania suupaloja, lehtitaikina on vain niin hyvää sellaisenaankin.

Päiväkahvilojumoni oli pehmeä ja lämmin, ja vahingossa ostamani pöytälamppu suloinen.

Oma vaatekertani sen sijaan on sellainen, että jos ovikello soisi, ryntäisin ensimmäiseksi paniikissa vaatehuoneeseen. Blogissa voin silti rennosti poseerata höpsökuteissa, outoa. Raitaa raitojen perään. Vitsillä viime talvena neulotut villapöksyt, joista on tullut neulelegginsien parina yksi suosikkikotiasuista. Paidan tunnustan ostaneeni Lidlistä (11,99 € /2kpl), ja tunnustan jopa tykkääväni siitä kauheasti. Tämä on oikeasti tunnustus, joka olisi ollut helpompi jättää tekemättä, mutta kaipaan näköjään vähän uskallusta elämääni.

Meidän joulu

Jouluuni kuuluu monenlaisia fiiliksiä: Punaisena ja valkoisena hehkuvaa riemua ja kynttilänhämyistä odotuksen kutkutusta. Mutta valitettavasti myös stressiä ja epävarmuutta, jotka iskevät viimeistään siivotessa, jos ei vielä lahjakaupoilla ehtinyt. Parasta joulussa (1) onkin se on aattona laskeutuva rauha, jota konkreettinen meteli tai siivouksen päälle levittyvä uusi sotku ei haittaa. Se on semmoista oikeaa rauhaa, hyvää mieltä. Olemista. Viime vuonna vietimme ensimmäistä kertaa joulun omassa kodissamme, anoppilan väen kera. Tänä vuonna mennään samalla kaavalla, ja joulupäivänä lähdetään sitten mr Piin anoppilaan. Kyllä itse laitettu ja sopivalla porukalla vietetty joulu on "unelmien joulu". (7, 14, 10)

Tähän mennessä jouluvalmistelut (16) ovat sillä mallilla, että kortit on postitettu, to do -listoja pitkin poikin, suurin osa lahjoista ostettu/tehty (8) ja muutamia koristeita laitettu sinne tänne. En ole mikään erityinen sesonkisisustaja, ja samat verhot palvelevat joulunakin, mitä nyt pesin ne räästä (!) ja suttuisista tassunjäljistä. Jouluvaloja olen ripotellut ikkunoille marraskuun lopulta alkaen (6), ja mr Pii asensi ulkovalot näppäränä isäntänä juuri ennen ensilumien tuloa. Sai vaan napsauttaa valon päälle sitten, kun joku naapureista oli ensin rohjennut (9).

Lapsena kuusi koristeltiin aina aattona, mutta omassa joulussamme se homma taitaa siirtyä aatonaaton perinteeksi, kuten siirtyi joulusaunakin, ainakin viime vuonna. Siinä vaiheessa, kun kuusta kerätään pois, väitän itselleni, että muovikuusi olisi ihan hyvä, mutta tuskin siihen ihan äkkiä kuitenkaan myöntyisin. (18)

Aattotraditioihin kuuluu Joulupukin kuumalinja ja Lumiukko (ainakin sivusilmällä), ja kyllä mulle muutenkin maistuu jouluaiheiset elokuvat (3). Ne on semmoista koko perheen helppoa hömppää. (Maistui myös Rare exports, vaikkei se oikein tuohon kategoriaan istunutkaan. Ja vaikka se vähän aiheuttikin iltavoittoista ikkunaan vilkuilun lisääntymistä.) Jouluna saa tulla jouluteemaa niin paljon, kuin on tullakseen, joka tuutista. Mutta tammikuusta marraskuuhun ei tarvitse sitten tullakaan mitään. Joulumusiikkikin uppoaa, uskoisinpa, että missä muodossa vaan (2, 15). Parhaita ovat perinteisimmät joululauluklassikot.

Aattoaamu kuluu usein yöpaidassa tai korostetun höpsöissä kotivaatteissa (lapsena varsinkin), mutta jouluruokaan mennessä laittaudutaan nätiksi (21). Mr Piin kanssa meidän jouluperinteet on onneksi aika samanlaisia. Ateriaan (5) olen tämän diffuusion myötä saanut itselleni uutena herneet, ja mr Piille lihapullat olivat ennenkuulumaton lisä. Muuten mennään yhteisillä perinneruoilla: peruna-, lanttu- ja porkkanalaatikko (joka lienee suosikkini) (22), mutta ehdottomasti myös maksalaatikko. Kinkku, rosolli ja joku luumuaiheinen jälkiruoka. Jonkinlaista kalaa myös, mutta sitä en ehkä itse osaa valita, kun en niin piittaa graaveista ja muista. Joulupöydässä saa olla punaviiniä, muulloin se ei oikeastaan maistukaan (17). Tortut, piparit ja suklaa kuuluvat perusruokavalioon koko pyhien ajan. Taikinanakin tulee piparia jonkun verran syötyä, suoraan pakkasesta kahvin kaveriksi... Suosikkisuklaita on Pandan perinteisestä konvehtirasiasta kaikki muut, paitsi ananakset. Saan nekin kyllä lopulta syötyä. (23,24)

Aattoiltana odotellaan joulupukkia saapuvaksi (19). Tykkään kyllä lahjojen saamisesta ja niiden antamisesta, joskin se hankkimispuoli usein tuottaa päänvaivaa. Äkkiseltään en osaa nimetä kaikkien aikojen suosikkilahjaa (12), mutta ainakin kitara on tehnyt vaikutuksen, ja yhdet teininä saadut Kalevalan korvikset on olleet todella ahkerassa käytössä jo pienen ikuisuuden. Tänäkin vuonna olen toivonut korviksia (11). Ja sellaisia ällöjä karvasukkia, joita prismoissa yms. myydään. Huonoimman lahjan titteliä (13) miettimällä en halua kenenkään mieltä pahoittaa, eikä onneksi mieleen mitään tulekaan.

Parhaita lapsuusjoulumuistoja (20) ovat hautausmaalla hiihtelemässä nähty joulupukki, hömpöttelyt ruokapöydässä ja itse suunnitellut aattohartaudet musiikkiesityksineen. Hyviä muistoja on myös yökirkosta, jossa (ja jonka jälkeen) bongattiin tuttuja, joita opiskeluvuosina ei sitten paljon muulloin nähnytkään. Muistan hihitellen myös sitä joulua, kun teiniveli piti mulle maailmansotaoppituntia jouluruokaa odotellessa. Aattoyönä korkataan uudet (tai vanhat) lautapelit ja katetaan vielä kerran herkut juomineen pöytään. Toivottavasti tänäkin jouluna.

 
Olipa kiva palata jouluperinteisiin ja muistoihin, kiitos Äiti Raitapaita. Sain siis jouluhaasteen, 24 kysymystä jouluun liittyen. (Tai oikeasti 23 kysymystä, koska nelonen puuttuu, hih!) Silmää miellytti tällä kertaa lauseiksi ja kappaleiksi muotoiltu teksti, vaan tulikohan silti sekavampi tällä rakenteella? Piiitkä ainakin. Tässä vielä kysymykset, joihin vastasin:

1. Parasta joulussa?
2. Joulumusiikkisi?

3. Tykkäätkö katsella jouluelokuvia? Millaisia? 

5. Mitä ehdottomasti pitää olla jouluaterialla?

6. Koska joulukoristeet pääsee kotiasi koristamaan? 

7. Joulu kotona vai jossain muualla? 

8. Itse tehdyt lahjat vai kaupasta ostetut? Vai molempia? 

9. Laitatko ulkovaloja pimeyttä valaisemaan? 

10. Joulu oman perheen kanssa vai isommalla porukalla?

11. Onko sinulla jokin joululahjatoive?

12. Paras saamasi joululahja?

13. Kamalin saamasi joululahja?  

14. Kuvaile unelmien joulusi? 

15. Mikä on ärsyttävin joululaulu? 

16. Oletko jo tehnyt jouluvalmisteluja tälle vuodelle? Mitä?

17. Paras joulujuoma?

18. Oikea kuusi, tekokuusi vai ei kuusta ollenkaan?

19. Käykö teillä joulupukki?

20. Paras joulumuistosi lapsuudestasi?

21) Laittaudutko aattona hienoksi vai hölläiletkö koko päivän yöpuvussa?
22) Peruna-, porkkana, bataatti- vai lanttulaatikko?

23) Paras joulusuklaa? 

24) Joulutortut vai piparit?

 

Ja tänne loppuun, vielä kaikein kirjoittamani luettuani, on pakko jatkaa. Iltalehdissä on taas nostettu esille synttäreitä, joille ei tullutkaan ketään. Tunnen piston sydämessäni: kyllä Vapahtajan synttärijuhlista puhuttaessa olisi kohtuullista puhua vähän siitä sankaristakin. Kauheaa, jos hän aattelisi, ettei hän oo tervetullut ja tärkeä. Ettäkö lautasliinat ja latvatähti olisivat oleellisempia muistettavia, kuin hän. Eivät sentään ole, yritän muistaa sen to do -listoja panikoidessani.

Autopäivän iloja

Viimeinen perhekahvila tänä vuonna. Mr Pii organisoi meille autopäivän, eli saamattomuus ja pääkallokeli eivät olleet estämässä sosiaalistumista tänään. (Tiistaina muistin viimeviikkoisen uhoamisen kärryttelyyn liittyen, enkä muutenkaan olisi pakkasessa toipilaan kanssa silloin kerhoon lähtenyt, vaikka mielellään olisin sinne jotenkin teleporttautunut, jos se olisi ollut vaihtoehto.)

Ei sitä voi uskoakaan, mikä voima on juttuseuralla ja ihan vaan kotoa poistumisella. Oli ihana aamupäivä. Käytiin viimeisiä henkäyksiään vetelevässä Tiimarissa hypistelemässä ja häiriköimässä. Ostosten tekemisestä ei tahtonut tulla mitään, kun lapset nälkävetelyyksissään makasivat makarooneina kikatellen lattialla, tai vaihtoehtoisesti valuivat toppavaatteissa rimpuillen sylistä muiden kantamusten ohella. Päätin siis pitää bonatauon tien toisella puolella kahvilassa. Luin mukavan tekstiviestin vähän aiemmin, ja päätin lähettää terkut takaisin tämän kuvan muodossa. Että hei vaan sinne etelään!

Tästä kahvilasta on tullut meidän vakkaripaikka harvinaisina autopäivinä. Arjen luksusta isolla L:llä. Minä ihastelen ja herkuttelen. Poika haluaa pelata Kimbleä ja Pikkusisko syödä suklaata... Oho... Virallinen lausunto olisi tietenkin, että "eihän meidän lapset silleen karkkia saa"...

Mutta mitä ihmettä, itkuhälytin kutsuu?! Jää siis tänäänkin askartelematta puolen vuoden kuvatilaus. Siinä kun olisi hommaa useampienkin päikkäreiden ajaksi... Nähtäväksi jää, onko lyhytunisuus ja aamun räkäisyys sattumaa, vai onko luvassa seuraava potilas. Ja tiedättekö, ku mä en nyt millään jaksaisi olla kissaäiti tai lintuemo, musta toi poikanen voisi leikkiä eläinleikkejä ilman, että munkin täytyy miukua. (Oon sitä paitsi miukunut ja hautonut jo aika paljon, etten nyt ihan helpolla ole kyllästynyt.)

Tiedättekö, minä laitan hetkeksi piirrettyjä.