Kuvaterveiset Kliffalta

Toissavuotiseen tapaan kerron partioleiristä kuvin. Meillä ei ollut mukana kameraa, joten kuvat on ihan vain kännykkäräpsyjä (omia ja miehen), joiden tarkoitus on toimia muistojen ylläpitäjänä ja kerronnan tukena, kun esitellään sukulaisille ja kavereille, mitä kaikkea voi tehdä suurella partioleirillä. Blogista tietenkin jäivät pois ihastuttavat kasvokuvat superlikaisista, puolipukeisista ipanoista ja hauskoista leikeistä uusien kavereiden kanssa. Ja näinhän se meni: Minun blogi, minun naama, olkoonkin sitten aika huolittelematon sellainen. Mutta jotain nämäkin kuvat kertonevat yhdeksästä leiripäivästämme.

Menomatkan pysähdyspaikalta löysin vielä söpön termarimukin, jollaisen olin unohtanut leiriä varten hommata.

 

Ensimmäisen illan hammaspyykillä. Terassilta mukaan nappaamani aurinkokennovalaisimet olivat kiva lisä leirikotimme viihtyvyyteen.

Miuku heräsi iloisena ensimmäisen telttayön jälkeen vaihtamaan Paulalle vaippaa. Makuupussissa hän ei suostunut alkuun olemaan, mutta onneksi ei ollut kylmä.

Koska tulimme päivää ennen varsinaisen leirin alkua, saatiin puuhata vähän raksahommiakin. Tehtiin lasten kanssa vaunuparkki perheleiriin.

Tiskaaminen leirioloissa on oma hommansa. Tupperwaren kannelliset kipot todettiin jo viime leirillä näppäriksi. Litteät kannet kävivät mm. leipälautasista.

Avajaisohjelmaan käveltiin varmaan tunti. Menetin hermoni kuumuuteen ja hitauteen, myönnän.

Vyölaukku, joka roikkuu ympärillä laiskasti matkalaukun remmillä. Ja massiivinen Kauhava-puukko, jottei "pääkaupunkiseudun partiolaiset" käy hyppimään nenille. (Vitsi vitsi, olivat kivoja, vaikka puhuivatkin oudosti ja saivat mutkin välttelemään leveimpiä murresanoja.)

Metsään putkahti tälläkin kertaa leikkipuisto perheleirin lasten iloksi.

Hellettä lievitettiin uintivuorojen välissä smartstorekylvyissä.

Tehtiin miehen kanssa pöytävaraus leiriravintolaan. Hullu konsepti, jollaisia näköjään isoilla partioleireillä tapaa olla. Toinen toistaan hullumpia. Söimme metsäolosuhteissa valmistettuna mm. härän sydäntä. Tykkäsin, vaikken olisi ehkä uskaltanut itse sen nimistä ruokaa listalta valitakaan.

Mr Piin pesti näytti mm. tältä. Kuvassa omat lapset testaamassa kiipelyseinää. Oli varsinkin esikoiselle yksi leirin kohokohdista.

Pienin sai testata harmikseen vain pienempää seinää.

Myös näitä hommia mr Pii valmisteli leiriläisille ja testautti omilla lapsillaan.

Mulla kävi köpelösti ja sain auringonpistoksen tai jonkin muun "join liian vähän ja askartelin kuumassa teltassa liisterin kanssa liian pitkään" -tilan. Meni loppupäivä märän pyyhkeen alla löllötellessä.

Telttapäikkärit

Sumuttimet toivat helpotuksen sekunteja helteeseen.

Kerrossänky viritetty leiripihaamme.

Rasvausapulainen

Vedin miehen työvuoroista kaksi, koska meistä kahdesta minä haltsasin Leonardon sillan häntä paremmin.

Metsä alkoi tuntua pienten jalkojen alla äkkiä tutulta. Useammankin kerran toinen kenkä oli lentänyt huomaamatta matkasta, ja tytöt tulivat teltalle vain yhdellä kengällä.

Poika oppi tekemään ystävännauhaa.

 

Perheleirin lapset olivat itseohjautuvia ja oma-aloitteisia, kuin partioilaiset konsanaan. Valmistelivat tohkeissaan tehtäväpisteitä ohikulkijoille, mm. varsijousen ja tämän käpysotasimulaattorin.

Siestan aikaan neuloin riippumatossa leirisukkia.

Varusmiesbändi sai meidätkin ryntäämään lavalle tanssimaan. Hyvä meno oli.

Tunteeni metsää kohtaan eivät ole aina kovin vahvoja, enkä välttämättä osaa kaivata metsään. Silti, kun sinne menee ja sille antaa aikaa, se valloittaa joka kerta.

Perheleirin iltaohjelmassa mm. pyydystettiin saippuakuplia. Sillä teemalla sain sensruoitua naamat.

Teltalla välipalalla. Viikon hittivälipalaksi muodostui isot murokökkäreet, joita oli helppo heittää kourallinen mukiin ja syödä metsässä huolettomasti.

Valaisin oli hyvä ottaa myös hammaspesureissulle. Varsinkin bajamajassa sai muuten toimia yöllä sokkona. Hämmennyin siitä, että vaikka kotona pelkään pimeää, en ulkona huomannut miettiä sitä lainkaan.

Pienin odotti ohjelmissa, että saa heiluttaa huivia.

Okei, odotin minäkin.

Leirisukka kasvaa.

Käytiin Keskimmäisen kanssa lakkaamassa Sateenkaariteltalla kynnet.Tuli hienot.

Kuumuuteenkin tottui ja oppi olemaan. Ja yleiseen suttuisuuteen myös, ja siihen, ettei omalla lookilla ole oikeastaan yhtään mitään väliä.

Viimein oli aika laittaa kamat kasaan ja lähteä kotia kohti.

"Päivän piristys" istuu viimein ilmastoidussa autossa. Oooh...

Pojalle tuli leirillä kova lemmikkisammakkokuume. Ilokseen bongasi kotimatkan levähdyspaikalta (johon pysähdyttiin, kun luulin yhden oksentavan) lauman minisammakoita. Ei saanut lupaa ottaa yhtä mukaan.

Noin, semmoinen pläjäys. Hienoa oli. Toivottavasti se välittyy. Taisin jo viimeksikin kertoilla sitä, miten tuon tyyppisellä leirillä saa terapiamielessä huomata, että meidän perhe ei sittenkään ole ainoa, jossa toisinaan kilahdellaan ja jossa aikuisiltakin välillä katoaa suhteellisuudentaju ja pinna lasten ollessa tonttuja. Leirillä ei pääse olojaan pakoon, vaan 24/7 olen jonkun nähtävillä, tai ainakin kuultavissa. Mutta niin ovat ne kaikki muutkin viikon mittaan kiristyvät aikuiset, ja kiitos siitä.

Phuuh. Nyt on pakko mennä liottamaan jalkoja kylmässä vesisaavissa. Jotenkin ovat niin turvoksissa ja kipeinä olleet nämä kaksi kotipäivää.