Työt alkoivat. Perheessä on tuore, innokas eskarilainen ja koulukonkari tokaluokkalainen. Kuljemme jatkossa aamuisin kolmestaan samaan osoitteeseen ja iltapäivällä takaisin. Itse tein alkuviikosta pari ympäripyöreää päivää. Pää ei pysty ihan käsittelemään kaikkea alkusyksyn syöksemää dataa, mutta viimevuotiseen verrattuna se ei niinkään huoleta. Kyllä se tästä lähtee. Ensimmäistä kertaa olen tutussa koulussa, tutun luokan kanssa. Jatkettiin siitä, mihin keväällä jäätiin. Ihan huippua.
Kikytvesotkokoukset, wilmatlukkaritviestit, sekaannusten selvittäminen, kuulumisten päivittäminen työkavereiden kanssa, uusien oppilasryhmien ja oppiaineiden haltuunottaminen ja yleinen rytminmuutos ovat tietenkin vieneet voimia. Mutta tykkään. Tykkään niin. Käyn kierroksilla, enkä meinaa illoiksikaan tasaantua.
Tällä viikolla, kun laulava pesukoneemme on luritellut päätösbiisinsä ohjelman loppumisen merkiksi, jouduin kerran kysymään mr Piiltä, onko koneessa jotain vialla. Luulin, että pimputus soi tavallista huomattavasti hitaammin. Ei kuulemma soinut. Tulin siihen tulokseen, että aivot raksuttavat niin vauhdilla, että kiireen tuntu ylettää kaikkialle. Mieli haluaisi hoputtaa pesukoneenkin samaan tahtiin, kuin oma sisäinen syke.
Vaikka tämä tietyllä lailla on palkitsevaa, odotan alkuhulinan rauhoittumista. Mr Piille lupasin, että korkeintaan kaksi viikkoa töiden alusta menee ympäripyöreinä, sitten palaan ruotuun. Toisaalta jo tänään maltoin lähteä keskeneräisten suunnitelmien äärestä kotiin. Kyllä se menee tarvittaessa vähemmälläkin putkeen, tai edes riittävän lähelle.
 |
| Alahuulensa imaissut jännääjä ja pian toiseen päähän rakennusta töihin kirmaava opeäiti ekana koulupäivänä. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti