Nyt on kuulkaas söpöä ylläriä täällä!

Jo ennen lapsia tein selväksi itselleni ja puolikkaalleni, että mikäli lapseni toivovat lemmikkiä, haluan sen heille mahdollistaa. No, nyt se vingunta yltyi meidänkin talossa ajoittaisesta krooniseksi. Suunnittelin kuvion lasten selän takana melko valmiiksi. Oikeastaan myös miehen selän takana, sillä hän ei tähän hankkeeseen halunnut osallistua. Hän ei myöskään kokenut oikeudekseen kieltääkään, vaikkei itse lemmikin kannalla olekaan.

Olin aikonut hankkia vain häkin valmiiksi Keskisen reissulta, kaupan yhteydessä olevasta lemmikkiliikkeestä. Hamsterin olisin sittemmin hankkinut muualta ja pohdin jopa, että antaisin sellaisen Keskimmäiselle (joka sitä sinnikkäimmin on pyytänyt) synttärilahjaksi. Lopulta tulin kuitenkin tulokseen, että ollessaan "jonkun oma" lemmikki saattaisi aiheuttaa ristiriitaisia tunteita lapsissa, ja esimerkiksi esikoinen ei varmasti periaatteessakaan tykkäisi "siskon lemmikistä". Sisko itse olisi saattanut pienuuksissaan ajatella, että hän puolestaan saa käsitellä "omaa" lemmikkiään miten haluaa. Enkä myöskään olisi voinut kuusivuotiasta velvoittaa lemmikin hoitamiseen, joten sikälikin tulin tulokseen, ettei sen tarvitse olla hänen tai kenenkään muunkaan "oma".

No niin, takaisin sinne Keskisen eläinliikkeeseen: Häkki lyötyi ja kävin sitten tietenkin hamstereitakin takahuoneessa kurkkaamassa, vaikken todellakaan ollut sellaisia ostamassa nyt. Kaupassa oli vain yksi talvikko, jollaiseen olin pohdinnoissani päätynyt, eikä se helpotuksekseni herättänyt mitään hinkua mussa. Kurkkasin kuitenkin toiseenkin terrarioon, jossa oli valkoinen roborovskityttökaksikko, ja ne kurkkasivat söpösti takaisin. Kyllähän te nyt tiedätte, kuinka sellaisessa sitten käy, kun joku kurkkaa takaisin... Kun sitten tunnin verran pyörittelin asiaa itsekseni tavaratalon puolella ja lopulta vein lapset kurkkaamaan otuksia myös, rakastuivat kaikki samaan kaksikkoon.

Semmoinen heräteostos siis tällä kertaa. Tosin pitkään olin kyllä yksin sitä harkinnut ja aiheeseen tutustunut, muut vain eivät tienneet. Lasten ilmeet olivat aikamoiset, kun kerroin päättäneeni, että ostetaan hamsterit. Myös oma ilmeeni taisi olla leveä, kun sitten kaupan läpi parkkipaikalle kulkiessa esittelin karkkilaatikossa vipeltäviä lemmikkejämme vastaantulijoille.

Kotimatkalla mietittiin nimiä. Sovittiin, että vanhemmat lapset saavat nimetä kumpikin yhden. Vaihtoehtoja vilisi laidasta laitaan: Saniaisenkukka-Aurinkoinen, Sunny, Makkaraleipä, Kukkaisniitty, Sukannukka, Hattara, Vaahtokarkki, Minni ja Iines, Roihu ja Kliffa, Kovis. Hyviä, ja huonoja ideoita, joiden seassa aavistuksen verran koitin ohjailla, mutten liikaa kuitenkaan. Ajattelin oman kypsyyteni mittariksi sitä, annanko heidän tosiaan itse päättää. Uskon, että annoin.

Ja saanko esitellä, perheemme tuoreimmat jäsenet:

 Ruusu ja Roihu!

Kaksi päivää on mennyt tutustuessa näihin. Lapset ovat totelleet melko hyvin käskyäni antaa otuksille päivisin unirauha ja muutenkin sopeutumisaikaa. Itse olen sitten hinkunut muiden silmien välttäessä niitä hypistelemään. Oon yrittänyt paitsi totuttaa niitä käsittelyyn, niin tietenkin myös saada niistä söpöt kuvat someen. Oon niin hinkunut päästä kertomaan maailmalle tästä perheenlisäyksestämme. Mutta ovat vain kameralle liian vikkeliä! Tänään yritin kahdessa erässä kuvata, parin minuuttia kerrallaan. Mutta kyllähän nuo nyt tällä menoa karkaavat multa vielä kokonaan, joten riittäköön nämä kuvat perheenlisäysuutisen kertomiseen.

Roborovskit ovat rotuna lukemani perusteella huonommin ihmisiin tottuvia, kuin muut hamsterilajit. Nämä ovat kuitenkin laumaeläiminä hauskoja seurata: superpieniä, eloisia, kekseliäitä ja vilkkaita. Jopa niin vauhdikkaita, että kasvatusalan ihmisenä olen vähän ehtinyt jo huolestua niiden pätkäjänteisyydestä, levottomuudesta ja kyvyttömyydestä keskittyä. (Keksinpä muuten kirjoitusvirheen myötä hienon termin.) Roihu on vähän vahvempi ja suurempi, ja juoksupyörässä rinnakkain juostessaan Ruusu, tuo täysin valkoinen, pitää perää, heittää voltin tai tippuu kyydistä. Muuten taas Ruusu on vauhdikkaampi, kuten kuvistakin näkyy. (Eli Ruusua ei juuri näy.) Molemmat ovat ilmaisseet kerran tai kahdesti tyytymättömyytensä haparoivaan käsittelyyn puremalla. Eläinkaupassa nämä elivät yksikerroksisessa häkissä, ja nyt tuntuu, etteivät innostu kiipeämään uuden häkkinsä toiselle kerrokselle ollenkaan. Harmi, kun siellä olisi kätevämpi pitää ruokia ja vettä. Pitää siis vielä kehitellä niiden asumisjärjestelyjä.
 

Ja vaikkette te vielä tienneet, että meillä on hamsteri, niin netti varmastikin tietää. Häkkivertailua on tehty jo pitkään ja tuoreimpina googlehakuina on ollut mm. "onko puuliima myrkyllistä hamsterille", "hamsteri tuoreruoka", "hamsteri raapii itseään" ja "hamsteri ei juo". Ja "hamsteri robor", kun pitää tarkistaa, että mikäs se rotu olikaan.

Että tämmöistä. Meistä tuli sitten lemmikkiperhe. (Ja mulle tuli taas uusi "oletko aina tehnyt kaiken väärin" -stressi, jonka pyrin kukistamaan pyrkimällä myös hamsterinhoidossa siihen riittävän hyvään suoritukseen.)