2,5-vuotiaalla on ollut uusi, ikävä tapa, että untenmaille pääsee vain kilahtamisen kautta. Eli käytännössä kaava menee niin, että jos sille antaa yhtään siimaa, menee homma pelleshowksi, joka vain yltyy ja yltyy. Jos taas ottaa löysät pois ja niputtaa rimpuilijan syliin, alkaa lohduton itku, että "päästä pois", ja "sattuu". (Kysyn aina huolehtien, että mihin, ja olen todennut, että sattuminen on henkistä ja sattuu minne sattuu. Egoon ehkä.).
Tänään lähdettiin taas löysin siimoin, mutta jo parin pellenäytöksen jälkeen koppasin hepulaisen syliin, ja homma vaihtui rutiininomaisesti heti huutoon, että "päästä pois, sattuu". Tällä kertaa huuto loppui hyvin pian, ja kesken kiukkuisen hengenvedon silmät pyörähtivät ihmetellen itsekin hiljaisuutta. Kohdensi katseensa muhun, kuin olisi palannut itseensä. Totesi tyynenä, että "tylsä loppui". Varmistin vielä, ai että lakkasiko kiukku nyt noin yhtäkkiä? Nyökkäsi, tasasi hengityksen ja nukahti kainaloon.
Tämä oli hyvä kokemus mulle. Koska kieltämättä tuntuu itsestäkin välillä väärältä tämä rimpuilijan pakolla pitäminen. Haluaisin itsekin, että jokin muu toimisi. Mutta sen rajojen hakemisen ja itkun kautta tämä nyt joka ilta on mennyt. Tuli olo, että ehkä tämä pitääkin hoitaa näin, vaikka välillä epäilyttää. Tylsäähän se on, mutta kyllä se siitä. Ilta illalta tylsä loppuu nopeammin.
Minä, joka pian 10 vuotta olen työkseni katsonut erilaisia nukkujia ja nukuttajia ja nukutettavia totean, että "voiko niitä mukeloita muullakin tavalla nukuttaa kuin sylissä pitelemällä rimpuilevaa ipanaa?" (kuulettehan hyväntahtoisen sarkasmin ja näettehän virnistyksen kasvoillani :) )
VastaaPoistaJa jatkan vielä senkin, että jos vankilassa istuu vain syyttömiä ihmisiä, niin samalla tavalla kaikkien mukulat nukahtaa kotona aina täydellisesti ja mikäs kumma kun nyt täällä niin pitää temppuilla... :D (no joo, ei mennä eri variaatioihin sen tarkemmin)
Ja ettei kukaan kuvittelisi, että tuo lapseton eukko irvailee ihmisten mukuloitten nukuttamisen haasteille, niin en todellakaan. Vaan päätoimisena nukkumuijana totean, että niin monenlaista nukkujaa ja nukahtajaa on, että antakaa armoa ittellenne ja mukuloille. :) Kaikilla on jotain unitapoja, joita harvoin kehtaa ääneen sanoa. Kuka imeskelee pupun korvaa, kenellä on unilaulut (siis ulinaa sängyssä ennen nukahtamista), kenellä kilometrin mittainen iltarukous, kuka laittaa 45min hanttiin ennenkö uuvahtaa.
Mä nukutan päivässä ehkä keskivertona 3 enemmän tai vähemmän vierasta mukulaa. Aikojen saatossa oon huomannu, että väsyneenkin lapsen kanssa saa varautua noin 17-19min odotteluun ennen unen tuloa. Ja se on pitkä aika, kun vaan odottaa.
Mutta toitotan tärkeintä: nukkua pitää! :) Eikä mikään paikka ole niin turvallinen kiukutella ja rimpuilla tai pelleillä kuin äidin tai isän syli. :)
-akka-
Tuo viimeinen: niin hyvin ja tärkeää alleviivaten sanottu!
PoistaKiitos näistä! 😊❤ Tänään meni 2 tuntia nukahtamiseen, MUTTA: ei mennyt pellepuuhiksi eikä huudoksi! Jipii! Uskallan toivoa, että iltahepulihuutorutiini ois (jollei jo kokonaan murrettu, niin) murrettavissa! 😄
PoistaHuh, kuulostaa kovin tutulta! Meillä illat ovat menneet nyt vuoden loppua kohden aina vaan myöhäisemmiksi ja myöhäisemmiksi. Melkein nukahtaa ja sitten pitää vielä alka hulinoida. Tähän on onneksi viimeisen viikon-parin aikana auttanut päiväunien tiukka rajoittaminen, aikaistaminen (onnistuu vain mun vanhemmilta) tai pois jättäminen (onnistuu vain multa). Kuulemma muillakin tuntemillani 2,5-vuotiailla on nukahtaminen ollut viime aikoina erityisen hankalaa. Yhteinen salaliitto?
VastaaPoistaJust tollasta samanlaista täällä! Ylempänä kerroin, että tänään ei tullut hepulia. Pelkäsin kyllä, sillä viittä vaille unta alkoi käsi vispata hapuillen tutusti hepulia. Mutta hellitti ja nukahti. 👍😊
PoistaMuistelen, että keskimmäisellä oli myös 2v 4-kuisena sama vaihe. En muista yhtään, kauanko sitä kesti! 😞 Ei varmaan kauaa, kun oon jo unohtanut. Eikö? 😜
Voi ei, ei kai tämä enää tästä pahene! Tuo kohta 2vee on jo nyt niin mahdoton toisina iltoina ja erityisesti minun kans. Isä on tiukempi ja tyytyy osaansa nopsemmin (joka on mulle vähän haastavaa sietää). Yöllä en voi ollenkaan mennä huoneeseensa, kun huutaa, koska ei sitten päästä musta irti ollenkaan, vaan havahtuu hereille ja saattaa mennä se parisen tuntia uudelleen nukutteluihin... Olen jo salaa toivonut helpotusta tilanteeseen, mutta onkohan sittenkin vielä pahempaa luvassa?!
VastaaPoistaVoi, mulla on jäänyt täältä kommentti huomaamatta. Kuulostaapa kurjalta tilanteelta siellä. 😞 Ilmeisesti heräily ja pelkääminen on normaali vaihe, joka liittyy mielikuvituksen ja ajattelun kehittymiseen (?). En halua uskoa, että teillä tuosta pahenisi, vaan hän käy vain tuon vaiheen läpi nyt. Eikö? Toivotaan, että nopeasti. 😬 Onko muuten päivisin kovasti uhmaa? Uhmaikä ja esim. juuri yöheräilyt (tai ruokailut. Tai mikä vaan.) on hyvin riipivä yhdistelmä... 😬
Poista