Mä aloitan joka päivä jonkin ytimekkään mielipidepostauksen, joka sitten paisuu ja rönsyilee kilometrin mittaiseksi vuodatukseksi. Viilaan sitä suhteettoman kauan siihen nähden, että lopulta pyyhin kaiken pois ja kirjoitan tilalle kiiltokuvablogityylisen sorbettihetkemme.
Tai no okei, tää EI ollut ihan kiiltokuvablogityylinen: kuvat on limaisella sormella hulinan keskellä napattuja huonoja kännykkäräpsyjä ja taustalla näkyy keittiökaaos, jonka keskellä hauskat mansikkasorbettimme söimme. Ei ehtinyt siivoilla ja rajailla kuvakulmia, kun sorbetti olisi sulanut ja öh, no, kun oli ihan sitä tavallista elämää ja hässäkkää siinä.
Mutta sorbetti oli ihanaa. Pakastemansikoita (400 g), kermaviiliä (1,5 dl) ja tomusokeria (2-3 rkl) sileäksi sörsseliksi. Muovituutit on hiekkalaatikkoleluiksi ostettuja (vielä siinä tarkoituksessa käyttämättömiä) ja varsin hauskasti toimivat lusikan kanssa jätskikippoina! Oiskohan tuollaisia olemassa ihan ruokailukäyttöönkin tarkoitettuina?
Mielipidepostauksia sitten joskus tuonnempana, nyt vähän ruumiin ja mielen huoltoa asahin kuvioin. Asahiliikkeistä on tullut mulle jonkinlainen tyyneysrukous. "A-saa-hi", kuten tapaan miehelle silmänraoista huokaista, kun minä jumppaan ja hän esim. kärventää ruokansa uunissa. Hakuna matata. Mitähän tuo asahi muuten tarkoittaa, hmmm? Ahaa, aamuaurinkoa japaniksi, kertoi wikipedia. Ihanaa! Asahi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti