12.9.2014

Ruuhkaa päässä



Kummallinen olo. Monenmoista ajatusta sekaisin, limittäin ja vuorottain. Jumissa ajatusruuhkassa.

Lastenhuoneessa näyttää hyvältä. Järjesteltävää vielä on, mutta kokonaisuus on nähtävissä. Vastaa visiota.

Töissä tunnen olevani oikealla paikalla. Tosin näen unia, joissa oppilaat tekevät kaikkensa suututtaakseen mut, ja lopulta onnistuvat siinä. Kai pelkään epäonnistumista siinä omalla tärkeällä paikallani.

Kotona mussa on kaksi eri fiilistä: iltapäivän energinen ilo ja onni, sekä nukkumaanmenoajan kihisevä kiukku ja pettymys.

Huomenna on tiedossa shoppailureissu kauemmas. Tiukalla aikataululla, illaksi kotiin. Mutta siinä välissä kauan autossa kaksin istuen. Oudosti sekin hermostuttaa. Kaksinolon määrä tulee olemaan niin radikaalisti eri, kuin pitkään aikaan. Siitä ei välttämättä seuraa pelkkää hyvää.

Katsotaan. Kerron sitten.

Ja ihan varmasti kerron lastenhuoneestakin, kun saadaan kaikki lopulta paikoilleen. Sen verran ylpeä Meistä olen.




2 kommenttia:

  1. Toi maalattu puu on vaan niiiiiin magee. Mäki näen yleensä aina jotakin unta jossa kaikki menee niinsanotusti penkin alle, jos on meneillään jotakin tärkeää. Ja jos on aamulla joku meno niin herään yöllä sen sata kertaa tarkistamaan mitä kello on, ja unipätkissä näen unia myöhästymisesta. :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mäkin oon uneksinut aina ennen ekoja työpäiviä ja esim. yo-kirjoituksia kaiken penkin alle, tai vähintään unissani nukkunut pommiin. Oikeasti en kuitenkaan varmaan koskaan. Aivot käy ylikierroksilla jännityksessä?

      Puu sai tänään ikeantuliaisina värikkäät nuppinaulakot muutamaan oksaan. :)

      Poista