Kuinka pitkälle opettajan pitää viilata oppilaiden pilkkuja?
Esimerkiksi pitääkö käsityötunnilla purkaa työ, jos siitä löytyy pari väärin tehtyä silmukkaa muutaman kierroksen takaa? Tai pitääkö ekaluokkalaisten kaikki t:t pyyhkiä, jos niiden "katto" on väärällä kohdalla viivastossa tai "koukku" liian kihara?
Itse edustan lepsumpaa linjaa. (Tuskin yllättää?) Olen ajatellut, etten lannista niitä huolimattomia ja hitaita purkamalla tuskalla väännettyjä silmukoita ja kirjaimia, jos ne eivät heitä itseään haittaa. Ja ne huolelliset tekee kyllä huolellista, vaikka tietäisivät MUN kelpuuttavan vähemmänkin täydellistä. Totta kai parhaani mukaan painotan kaikkia tekemään parhaansa. Ja näytän aina, että tuossa meni vähän vikaan, korjaapas pahimmat ja jatka sitten tästä eteenpäin huolellisemmin.
Olen ajatellut, että käsitöissä se täydellisyyden vaatiminen on juuri se juttu, joka saa huolettomat huithapelit inhoamaan käsitöitä ja kokemaan olevansa tuomittuja olemaan huonoja. Ja sitten olen ajatellut niinkin, että tärkeämpää on fiilis ja into. Ei välttämättä pelkkä lopputulos.
Tänään päädyin kyseenalaistamaan ajatukseni, koska aloin nolostella ajatustani kollegoille sitä esittäessäni. Tuli mieleen, että saatankin olla pahasti väärässä. Pitäisikö mun sittenkin vaatia enemmän, purkaa ja pyyhkiä, laittaa oppilaat ylittämään itsensä? Millaisia kokemuksia teillä on opettajien vaatimuksista ja millainen merkitys niillä on ollut oppimisen, kehittymisen ja innostumisen kannalta?
Minusta olet juuri oikeassa! Älä ihmeessä pistä purkamaan tuskalla väännettyjä silmukoita. Minunkaan ala-asteen käsityönopettajani ei pistänyt minua purkamaan säälittävää, tuskalla virkattua kissaani tai epämuodostunutta koirapenaalia. Koin silti (ehkä) käsityön iloa ja nyt minusta on kuoriutunut varsinainen käsityöihminen. Uskon siis, että sinun taktiikkasi tuottaa enemmän oppimista ja innostusta, kuin epätäydellisen purkaminen. Kuulostaa myös hyvältä, että kuitenkin näytät, missä meni vikaan ja ettei työ ole tuhoon tuomittu parista virheestä.
VastaaPoistaJes, kiitos! Hyvä kuulla juuri tuollaisesta kokemuksesta, sellaisia pyrin siis jatkossakin tuottamaan oppilaille. :) Vaikka olin ajatellut teettää virkkuuhommina siistit pussukat, olen tyytyväinen tämänkin tunnin saldoon: muutama pyysi saada virkata pussukoiden sijaan pikkuleluotuksilleen peittoja, patjoja ja tyynyjä. Eli kaikkea ihan "järjetöntä" ja "tarpeetonta rojua". Mutta innostuivat ja tekivät paljon. Tavoite saavutettu. :)
PoistaTämä ope-osuus olikin mennyt ohi. :) Juu, ei minustakaan pitäisi käskeä purkamaan silmukoita, eikä kovin monesta t:n väärästä viivasta huomauttaa.. Pikkuhiljaa. Ei se niin nöpönuukaa ole. Ja niitä hymiöitä kehiin ja kehuja sekaan!! :)
VastaaPoistaAa, no toisaalta hyvä, jos en oo liikaa opettajuutta korostanut. Se on kuitenkin vähän sellainen työ, jota ei kauheasti viitsi nostaa esille, jos nyt joku sattuisi mut tunnistamaan. ;) Vaikken toki mitään salaista tänne kirjoittaisikaan.
PoistaKehuja tosiaan tuskin voi tulla liikaa, varsinkaan, jos silti niiden lisäksi osaa sanoa kritiikinkin. Itselle sen antaminen tuntuu olevan joskus vähän liian hankalaa, olisi helpompi jättää sanomatta, mutta ei sekään ihan oikein mee... Että sormien läpi menee paitsi t:n katot ja huono käytös...
Mä muistan, kun itse kolmannella luokalla ollessani löysin jotain äidin vanhoja ainekirjoitusvihkoja, ja ihastuin vanhaan koukeroiseen käsialaan. Aloin huvikseni kirjoittaa ä:n ja ö:n viivat kiemuroiksi. Yksi innokas sijainen oli sitten mun aineesta ympyröinyt joka ikisen kiemuraisen viivan punakynällä. Ei kai sillä sit muuta korjattavaa ollut ;)
VastaaPoistaItse ole sitä mieltä, että t:n viivat korjataan vaan, jos aiheena on opetella kirjoittamaan t, tai jos tekstistä ei saa selvää. Sama käsitöissä, mitä pienistä, kunhan valmista tulee ja itse tekniikka tulee tutuksi.
Haha, ihana innokas sijainen! :D Me vitsaillaan tunneilla usein rakkauskirjekirjaimista: palleroista i:n pisteinä ja kiharaisista koukeroista. En mä niitäkään jaksa pyyhkiä. Paitsi harjoitusvihosta tosiaan juuri silloin, kun kyseistä kirjainta opetellaan tekemään mallin mukaan (joskaan en ihan jokaista silloinkaan... hyi mua, en vain jaksa ja pidä tärkeänä...)
PoistaJa edelleen: kiitos näistä kommenteista, jotka saavat mut edelleen pysymään asenteeni takana, vaikka vähän olin jo valmistautunut sieltä poiskin astumaan. :) Hyvää "tukevoittamista" tämä pohtiminen, perusteleminen ja ajatuksen jalostaminen.
Minä inhosin koulussa kirjoittamista ja varsinkin kaunoa. En osannut ja se oli ihan tuskaista. Olisi ollut hirveää joutua kumaamaan ja tekemään uudestaan jotain mitä oli hiki päässä vääntänyt. Itse käytän metodia "kaikkein paras ja aikas hassu". Ne merkitään esim. paras sydämellä ja hassu alleviivaamalla. Sitten kehoitan pyrkimään jatkossa siihen parhaaseen, koska hän on kuitenkin osannut sen tehdä!
VastaaPoistaTutkimusten mukaan monilla dysleksikoilla on huono käsiala, mutta avaruudellinen hahmottaminen tai monimutkaisten matemaattisten kaavojen ratkaisukyky voivatkin olla huippuluokkaa. Eli unohda ne t:n viivat jatkossakin!
Hei hauska toi "kaikkein paras ja aikas hassu"! Mä oon joskus poiminut oppilaalle suosikkikirjaimeni ja ympyröinyt, mutta sen voisi tosiaan ottaa ihan säännölliseksi jokatuntiseksi tavaksi kirjaimia opeteltaessa! :D
PoistaJa tuota mäkin oon miettinyt, että kun näkee, että on tosissaan tehty, ja lopputulos on vinksottavaa, niin oishan se kohtuutonta pyyhkiä pois. Eri asia on, kun lojutaan suurin osa tunnista ja sitten huitaistaan pari kirjainta suurin piirtein edes kirjaan päin. ;) Mutta hyviä pointteja, kiitos niistä. Pidän ne mielessäni ja jalostan ja vahvistan periaatteitani näiden avulla. :)