22.9.2014

Nostalgiaa



Kuvassa näet hyvin stereotyyppisen seurakuntanuoren sketsiperuukissa, rippiristissä ja veisukirja käpälässä. Kuva on jostain kymmenen tai viidentoista vuoden takaa. Elämän parhailta ajoilta, yhdeltä niistä.

Luokkakokouksissa ihmisistä näkee uusia puolia ja jotenkin kaikki tuntuvat muuttuneet. Tai toisaalta jotenkin eivät, ja sekin hämmentää... Osan kanssa tuntuu hankalalta löytää yhteisiä juttuja nykyhetkestä, eikä niissä kouluvuosien jutuissakaan kauheasti ole yhtäläisyyksiä. Kun olin ihan mielelläni silloin nyssykkä, toisin kuin heistä useimmat. Tuntuu hassulta, että vielä aikuisena kuulen muutamien jutuissa rehvastelevan äänensävyn, kun muistelevat vatsahuuhtelukeikkojaan...

Entisten seurakuntanuorten nostalgiatapaamisessa taas päinvastoin tuli tunne, että kaikki ovat ihanasti ihan samanlaisia, kuin ennenkin. Eivät näytä edes vanhentuneen. (Vaikka tarkempi tutkiskelu todisti kyllä toisin.) Liekö syynä sitten se, ettei niiden kanssa tarvinnut silloin ennenkään esittää mitään muuta, kuin mitä oikeasti on? Oltiin omia itsejämme silloin, ja voidaan olla nytkin. Vanhat vitsit toimivat edelleen, kaikki muistui heti mieleen. Ja ai niin, taisin vähän tykätä tuosta pojasta. Ja tuosta. Ja tuosta... Siitä porukasta ja ympäristöstä olen löytänyt elämääni parhaita (silloisia ja nykyisiäkin) ystäviä, miehen ja aika paljon itseäni. Miehen kylläkin vasta niiden "kulta-aikojen" loppupuolella, ja juuri hyvä niin.

Siihen aikaan ei meidän kaupungissa tarvinnut olla erityisen rohkea ollakseen seurakuntanuori. Vaikka joku olisikin dissaillut, olisi jäljelle jäänyt montakymmentä ystävää. Eikä kukaan muistaakseni dissaillut. Oli normaalia olla seurakuntanuori. Yhteisö oli valtavan suuri, elinvoimainen, hirveän hauska, cool, lämmin ja turvallinen. Tehtiin asioita, haluttiin olla porukalla viikonloput ja mielellään viikollakin. Kesistä puhumattakaan. Sellaisen kasvuympäristön haluaisin jokaiselle teinille. Ja sellaisen ympäristön totta puhuen haluaisin itselleni ihan tälläkin hetkellä. Vaikka ymmärsin silloinkin eläväni yhtä elämäni parhaista ajoista, en nyt jälkikäteen voisi olla kiitollisempi siitä, että teinivuoteni sain viettää noin.

Viikonloppuna siis tavattiin tuolla porukalla. Huippuilta. Ihan niin kuin ennen vanhaan. Alkuun arasteltu Laudate muuttui muutamassa sekunnissa moniääniseksi karvannostattajakappaleeksi. Nuo ajat ovat näköjään jättäneet kaikille selkärankaan monta asiaa. Kuten stemmoja ja muuteltuja sanoja unohduksissakin olleisiin lauluihin. Nostalgiaillan jälkeen mentiin Sen Yhden Ihastuksen kanssa teiniajoista poiketen Mummolaan nukuttamaan lapset. (Pitkän kaavan mukaan, kun kävivät niin kierroksilla hervottomista poliisi-rosvo -leikeistä äidin ja isän ystävien lapsien kanssa.) Ja sitten huristeltiin vielä grillille. Syötiin Toivolan pihassa kahdestaan ja käytiin ringillä. Ihan parasta nostalgiaa. Kiitos kaikille teinivuosien ihmisille. Olisin ihan varmasti jotain ihan muuta ilman teitä.



12 kommenttia:

  1. Ai sääkin oot hengannut srk-nuorissa :D Ootko kenties joskus ollut Maata näkyvissä festareilla?!

    Ps. Aattelin että onpa kiva kuva susta ja tukka myös, että pitäis itekin uskaltaa... ja sit luen et se on peruukki :D No, onhan niitä coolejakin peruukkeja - ja tuo ehdottomasti niitä vähän vaan suihkusta tulleen näköisenä - eikös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha, hyvin cool peruukki. ;D Takaperin puettuna se oli enempi mummotukka. Eli oiva monikäyttöinen leiriperuukki. ;)

      Oon ollut monenakin vuonna MN-festareilla, 2000-luvun alkupään vuosina, mutten kyllä tarkemmin muista vuosilukuja. Ne oli hauskoja reissuja! :)

      Poista
  2. Voisin vaan simppelisti painaa "tykkää" nappia. Ja vaikka kaikki oli kuin ennen ja jopa vaivattomampaa ja mutkattomampaa (ehkä koska taustalla ei enää ollu niitä monimutkaisia tykkäämis kuvioita) niin silti sitä mietti sitä silloista ja nykyistä minää niiden toisien silmien kautta.. Onneksi sentään vähän aikuisemmin ja välinpitämättömämmin.
    -r

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi, juuri noin: muuten oli kuin ennen, mutta juurikin mainitsemastasi syystä mutkattomampaa. Muidenkin jututtamieni kanssa ollaan pohdittu, että monella tapaa oli ajatuksia, tunteita ja itsetutkiskeluun herättävä ilta. Mulla on ollut kyllä niin hyvä mieli sen jäljiltä. Ja reidet kipeänä Laurenziasta. Noloa. ;D

      Poista
  3. Mulle tulee usein vaivautunut olo vanhojen tuttujen tapaamisesta. Johtuu ehkä siitä, että silloin pentuna sitä yritti aina päästä kaveriksi ja miellyttää ja olis syönyt vaikka lantaa päästäkseen piireihin. Nykyisin asetelma on toinen ja ihmettelen usein miksi edes vaivauduin, kun ei mulla olisi ollut niiden ihmisten kanssa niin mitään yhteistä.

    Toki, olen onnekkaana onnistunut tapaamaan myös sen aikaisia ystäviä jopa kymmenenkin vuoden tauon jälkeen, ja juttu on luistanut kuin oltaisiin viime viikolla viimeksi nähty. Mut enimmäkseen tutut on kyl sitä sakkia että en oikeastaan edes haluaisi tavata..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin tulee joissakin tilanteissa enemmänkin tuollainen vaivautunut olo. Ehkä niissä luokkakokouksissa juuri. Tosin se on aika merkittävästi muuttunut parissa vuodessa. Kai alan olla enemmän sinut itseni kanssa? Kelpaan niille, joille kelpaan ja kelpaan itselleni. :)

      Poista
  4. Oi, mäkin olin osan teinivuosistani seurakuntanuori. Mä niiiiin tiedän, mistä puhut.

    VastaaPoista
  5. Mä joka oon vähän hitaasti lämpiävää sorttia, nykyään ainakin ellen ennen, olin harmissani kun nostalgia-ilta oli niin lyhyt. Mä olisin tarvinnu viikon mittaisen leirin. Aloin päästä juttelu-moodiin vasta kun juotiin loppukaffeja ja siivottiin pöytiä...
    Mulla on jo pitkään pyöriny mielessä säkeistö Hiuksissa hiekkaa -kappaleesta:
    "Tuli vakava syksy ja toinenkin, minä väsyin hieman
    ja paljon unohdin,
    sen muistin mä kuitenkin, miten sä hengähdit hiljaa..."
    Toistakymmentä vuotta on kulunu, kaikenlaista tapahtunu eikä kaikki hyvää,
    mutta oikeasti tärkeitä asioita ei unohda. Lämpöä, huumoria, porukkaan kuulumista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mäkin oisin mielelläni jatkanut iltaa ja ihmisten kanssa juttelua! Meni niin pintaraapaisuiksi useimmat keskustelut, kun aikaa oli vähän ja hulinaa paljon. Etukäteen haaveilin, että ohjelmaosuuden jälkeen harhaillaan päämäärättömästi yössä, mm. Nopolan mettään ois voinut lähteä hiippailemaan. ;) Joku muuten vitsailikin, että pitäis järkätä uudenvuodenleiri (ilman lapsia), ja oishan se nyt ihan mahtavaa! :D

      Ihana tuo laulunpätkä... Huoh.. :) Ja hyvin sanottu muutenkin: tärkeitä asioita ei unohda. Tai vaikka olisikin konkreettiset asiat unohtuneet, niin juuri noi huumori, porukkahenki, fiilis ja tunnelma eivät unohdu. Voi että, ihania muistoja. :)

      Poista
  6. Voi mä olen vähän kateellisena seurannut ulkopuolisen silmin tuota teidän porukkaa. Siinä on ollut hyvä ja turvallista kasvaa. Saisipa omille lapsillekin luotua samanlaisen turvallisen yhteisön, johon voi nojata vielä aikuisenakin.

    Vaikka kyllä musta vähän tuntui siltäkin - näin ulkopuolisena sivustaseuraajana - etteivät kaikki edes halua tutustua uusiin piirteisiin ihmisissä, joita kuitenkin vuosikymmenten aikana vääjäämättä mukaan tulee rikastuttamaan ihmistä, vaan takertuvat mieluummin niihin muistoihin.

    Yksi pikkuinen tyttö oli muuten hyvin onnellinen, kun sai olla kaikkien jahtaama rosvo, vaikkei yhtään rosvolta näyttänytkään tutti suussa ja pupu kainalossa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisipa muuten hauskaa, jos tästä meidän sukupolven jälkikasvusta kasvaisikin uusi srk-nuorison aallonharja! :)

      Mutta totta tuokin, että aika vähän tuli tuona kyseisenä iltana juteltua siitä, mitä me nykyään ollaan, että miten ollaan muututtu ja mikä kaikki on nyt toisin. Itekin jäin miettimään, että olisiko juttu mennyt niiltä osin syvällisemmäksi, jos ilta olisi ollut pidempi. Vaikka toisaalta muisteluiltahan se olikin. :) Muutamien kanssa jälkeenpäin onkin juteltu, että sitä bongasi melkein unohduksissa olleita ihmisiä uusin silmin. Hoksasi, että noihan asuukin ihan lähellä meitä, ja oispa kiva taas nähdä. :)

      Pieni vienosti hymyilevä rosvo oli kyllä niin ihana. :)

      Poista