Vinkkejä ja vihaisuutta

Pariin hyvään vinkkiin olen lähiviikkoina törmännyt:

1. Ripsivärikerroksen päälle talkkia (tai puuteria tai luomiväriä) ja vielä uusi kerros ripsiväriä. Tuli pitkät ja muhkeat räpsyttimet, en olisi uskonut. Isoveli kysyi vähän ennen nukahtamistaan, että miksei Sisko voi vielä käyttää ripsiväriä. Öö...? (Kuvissa nämä mun ripsuttimet. Eron huomaavat todennäköisesti vain ne, jotka tietävät, että mulla on millin mittaiset onnettomat silmäkarvat.)

2. Keinokuituisesta mekosta katoaa vartaloa nuoleva sähköisyys, kun rasvaa kevyesti kätensä (siis ei mitenkään märiksi) ja hipsuttaa käsillä mekon sisäpintaa. Uskomatonta tämäkin, mutta yhtään ei enää rätissyt mekko, eikä liimautunut jalkoihin.

3. Löötelin palikat. Lukija vinkkasi Fröbelin palikoita lapsille kuunneltavaksi. Ihan parasta! Itse viihdyn laulamalla mukana (tosin molemmat lapset yrittävät kieltää) ja seuraamalla, kun pienempi jammaa ja tekee käsiliikkeitä ja isompi hihittää. Autot vanhanaikaiset ja Leijonanmetsästys on ihan suosikit. (Pojan myös. Heh.)

Sen sijaan edelleen kaipaisin vinkkejä hermojeni kurissa pitämiseen. Älytöntä, ettei tämä suutari oo kotona kovinkaan kärsivällinen, kun pitäisi opettaa jännityksissään kiukuttelevaa Omaa Poikaa lähtemään itse pyörällä liikkeelle tai kun jotenkin aikuismaisesti ja kypsästi pitäisi saada se sisälle ulkoleikkien jälkeen. Ettei se nyt sikäli oo ihme, että sekin niitä tunteitaan estoitta näyttää, kun taidan näyttää itsekin... Jooh...

Mutta edistyksenä koen, että uskallan ärähtää tuossa omassa pihassa. Että olen inhimillinen, ärsyyntyvä, ja välillä surkean epäjohdonmukainen äiti. Muuten räjähtäisin piilossa, ja se on huono juttu. Tiedän nimittäin.