10.6.2014

Ehtisinpä ajatella.


Tuntuu, ettei mun pääni sisälle mahdu nykyään yhtään ainoata kirkasta ajatusta muulloin, kuin lasten nukkuessa. Tänään eivät monen tunnin yrityksestä huolimatta nukkuneet päiväunia, joten en saanut mitään aikaiseksi, kun istuin vain pinkeänä odottamassa turhaan, että saisin ajateltua selkeästi. Ennen sängyistään vapauttamista kävin epäkypsästi purkamassa ärsytykseni komentamalla heidät siivoamaan oman huoneensa. Se sitten yllättäen sujuikin ihan mainiosti. Pieni höpisi "kejää, kejää, kejää" ja iso selosti innosta puuskuttaen jokaisen tekemisensä.

Ja sitten jäi Siskon sormet oven väliin. Nyt istutaan sylikkäin koneella ja toivotaan, että särkylääke alkaisi auttaa ja sormenpään jyskytys unohtuisi.

Mua hermostuttaa. Olen varmasti tässä ja nyt tarpeellinen, mutta häiritsee, etten ole ehtinyt ajatella yhtäkään kokonaista ajatusta koko päivänä. Saati, että olisin saanut tehtyä jotain.

Taidan tarjota huomenna ostopullaa niiden juustokakkusuunnitelmien sijaan.


Mustelma havaittavissa nimettömässä. Ja laastari peukussa, mutta oma vaurio on seurausta hermostuneesta kynsinauhojen pureskelusta.

2 kommenttia: