Meinasin aloittaa, että "tykkään inhimillistää tavaroita". Mutta totesin heti, että en todellakaan tykkää siitä, että teen niin. Olisi paljon kivempaa, jollen tuntisi sääliä vähän käytettyjä lakanoita tai kaapin perälle hautautuvia astioita kohtaan. Samasta syystä pienenä jouduin ottamaan kaikki nallet unikavereiksi, sen yhden ja ainoan tarpeellisen lisäksi.
Mutta kun nuo reppanat eivät ole vuosikausiin päässeet petiin, ehkä johonkin yhden yön reissuun tai vieraslakanoiksi. Surku. Ja nuo söpöt tyynynliinat ovat lasten saamia lahjoja, mutta koska heillä ei vielä ole tuon kokoisia tyynyjä, kävi tietysti niidenkin toimettomuutta sääliksi.
Vaan näyttäähän tää nyt ihan hauskaltakin? Jollei muuten, niin surkuhupaisalla tavalla.
Miten te huomioitte tavaroidenne tunteet?
Huomioin kyllä. Todellakin, surkuttelen. Mies miettii miten ehdin ajatella kaiken muun lisäksi tavaroitakin. Nytkin pitäisi luopua vaikka mistä, mutta pohdin, että osaako uudet omistajat rakastaa ja iloita vanhoista vaatteista ja tavaroista kuin minä. Uffin laatikollakin huokailen ja kuvittelen uusia omistajia. Niih :)
VastaaPoistaNo nii-ih! (; Mutta onhan se aika sööttiäkin, huokailla Uffin laatikolla. ;D
PoistaVarmaan sukuvika,justiin eilen laitoin peräkamarehin puhtaat lakanat ja tälläkertaa sinne päätyi talon vanhimmat.Välillä harmittelen miksi oon laittanu vironkeräykseen niitä ihania vanhoja perintölakanoita.
VastaaPoistaAi sukuvika tämäkin, niinpä tietysti. ;) Mä oon toistaiseksi onnistunut olemaan harmittelematta niitä menneitä tavaroita. Tai no, käyhän mulla aina silloin tällöin mielessä joku vanha vaate, jolle JUURI NYT oisin keksinyt käyttötarpeen. ;)
PoistaKaikkia eriparisia kuppejakin pitää käyttää säännöllisesti, ettei tuu kenellekään paha mieli. Yhdessä on pieni särö ja sitä käytän useammin, kun se on muutenkin niin reppana. Vitriinikaapissa olevia ei tarvi käyttää niin usein, kun niiden tehtävänä on olla esillä ;)
VastaaPoistaHaha, kupit on just sen näkösiä, et niille tulee herkästi paha mieli. Ei lautaset niinkään. Ja totta, jos joku on OIKEIN HIENO, niin sitä ei tarvi harmitella, vaikkei usein käyttöön pääsiskään, ku se varmasti tietää olevansa spesiaali muutenkin. ;)
PoistaTAI.. miltä siitä kuppiparan antajasta tuntuis jos tietäis etten enää 15 jälkeen käytäkkään aktiivisesti sitä kuppia ja että siihen on tullut halkeama. Niinkö vähän minä sitä lahjaa arvostin että kämppis pudotti sen kaapista, tai töissä pomo katkaisi toiselta korvan (itsehän en tee mitään!).
VastaaPoistaPitäisikö sittenkin kattaa tuo lahjakuppi pöytään kun sen antaja tulee käymään - se varmasti muistaisi että juuri tämä on se kuppi!!
-r
No tämä pointti onkin vielä pointti erikseen, ja ihan totta. Kyllä mä aina ajattelen lakanoita laittaessa tai astioita kattaessa, että keneltäs ne oonkaan saanut ja että kyllä ne varmaan nyt on tyytyväisiä. Ja kamalaa, jos jotain pitäis tosiaan heittää menemään! Ihan ku tekis hirveää vääryyttä sitä antajaa kohtaan, vaikka tavara ois tosiaan jo miten risa. :|
PoistaMä ainakin annan synninpäästön kaikille, joita oon joskus lahjonut: laittakaa multa saamanne tavarat rohkeasti kiertoon, jos ovat tarpeettomia tai eivät miellytä. En pahastu yhtään. ;)
Ei mulla oo oikein tätä ongelmaa... Varmaan kun oon vain niin sekainen ihminen etten muista mitä oon käyttänyt milloin, haha. Ja oon yleensä niin kiirees etten löydä aikaa kattoa kaapin perään.
VastaaPoistaTykkään hirmusesti tuosta suomalaisesta tavasta että jokaisella on oma peitto! Tykkäsin siitä kun oltiin Suomessa 6 vuotta sitten, ja nyt kun oon ollu raskaana, oon käyttäny omaa peittoa, ja otan sen tavan lopullisesti käyttöön. :)
:D Haha, kiva kuulla, ettei kaikilla sentään tätä "valtavan suurta ongelmaa". ;D
PoistaMä oon kans joskus kokeillut nukkua paripeiton alla, enkä tykkää. (Täälläkin siis jotkut kyllä käyttävät sellaisia.) Mun pitää päästä koteloitumaan omaan peittoon, enkä halua yllättyä kylmistä koivista tai vieruskaverin varpaankynsistä (tosin näiltäkään ei omien peittojen myötä ihan täysin voi välttyä, mutta paremmin ehkä kuitenkin). :D
Mä kovasti olen pyrkinyt siihen, etten luo tunnesiteitä tavaroihin. Ettei must vaan tule hamstraajaa. :D Välillä on täytynyt kylmettää sydämensä ja ajatella, että se on vain tavaraa. Nyt varsinkin, kun ikää on tullut enemmän ja etenkin kun mummoni kuoli viime syksynä ja hänellä oli aina tapana ostaa juurikin lakanoita lahjaksi, aina tulee mummu mieleen esim. lasten muumilakanoista yms. Niistä en kyllä hevillä luovu. Sama tunneside mulla on mun muumiastioihin. Mikä lie taantuma lapsuuteen, kun tuo muumiaihe niin lähellä sydäntä on.
VastaaPoistaVoi kuulostaapa ihanilta nuo mummumuistoiset muumilakanat... <3 Kieltämättä ilman tuollaistakaan tunnesidettä muumiaiheiset tavarat on jotenkin sellaisia, joihin kiintyy tosi vahvasti. En itsekään luopuisi.
PoistaJa samaa mä pelkään, että huomaamattani kehkeydyn hamsteriksi. Oon huomannut, että opettajat on usein niitä, jotka säästää kaiken epämääräisen rojun, kun "sitä voi töissä tarvita". Plääh, niinpä...
Olipa hauska päivitys ja mielenkiintosta keskustelua!:) Mukava huomata, etten oo ainut, jonka "tavaroilla on tunteet"!
VastaaPoista:D Sinäkin siis?! Tämähän onkin kieltämättä hauska ilmiö. Yritän pohtia, että mitä tämä kertoo meistä. Hmm.. No, kuten jo tuolla aikaisemmin totesin, niin aika söpöä kuitenkin, varsinkin jos ei ota "haittapuolia" huomioon. ;)
PoistaSe nyt ei varmaan ole yllätys, että sama ongelma on myös mulla. Säännöllisin välein pitää vaihtaa kuppien paikkaa kaapissa, että ne takana olevat pääsevät myös käyttöön. Ja lakanat tietenkin myös kiertävät, vaikka jotkut oliskin toisia kivemmat, niin silti kaikkia pitää käyttää tasapuolisesti.
VastaaPoistaSamaa juttua en oo vaatteiden kohdalla huomannut, korkeintaan ehkä alkkareiden. Mutta ehkä vaatteiden valinnassa vaikuttaa kuitenkin enemmän se, miten ne sopii päälle. Astiat ja lakanat kun toimii aina samalla tavalla, vaikka eivät olisikaan aina niin mieluisia.
Joo heh, ei oo yllätys. ;D Mut kieltämättä vaatteiden suhteen mullakaan ei oo tällaista ajatusta. Niitä on jotenkin helpompi jättää hyllyn perälle lojumaan ja jopa laittaa kokonaan pois.
Poista