Jutellaan jostain

On taas näitä päiviä, kun roikun yömyöhään bloggerin kulmilla. On tunne, että jotain haluaisin sanoa, mutta se ei millään muotoudu ajatukseksi. Olisi parempi jättää edes aloittamatta, tai keksiä joku pieni simppeli aihe ja sanoa siitä jotain. Mutta ei jotenkin riitä. Kaipaan jotain keskustelua, jota en oikein osaa määritellä miksikään. Silleen, kun joskus illalla nukkumaan mennessä toivoo, ettei toinen siinä vieressä nukahtaisi vielä. Että juteltais jotain. Vaikkei itekään tiedä toivepuheenaihetta, tai mitä oikein odottaa, muttei halua sen silti vielä nukahtavan.

Kevätstressi kurkkii nurkan takaa.

Selkä jumittaa. Niska jumittaa.

Työjutut seuraavat kotiin.

Aivot jäätyi läpivedossa urheilukentällä ja loppupäivän on särkenyt päätä. Kesä vaihtuikin takaisin kevääksi.

Ärrätaidoton hihkuu, että pellot jo viheltää ja että niillä mulkuilla oli tosi iso pesä.

Olisi pitänyt kirjoittaa postaukseksi vain tuo äskeinen lause. Semmoiseksi pieneksi kevennyspostaukseksi, parempia ajatuksia ja kertomuksia odotellessa. Mutta lipsahti nyt pidemmästi, ja aiheet valuivat aika pahasti epäkiinnostavan ja epäjohdonmukaisen lörpöttelyn puolelle. Jos kuitenkin ajattelen tämän olevan päiväkirja, niin tämmöisiä on ihan ok kirjoittaa. Kyllä. Eikö. Mun paikka, mun puheenvuoro.

Ehkä mä nyt meen tonne makkariin. Ties vaikka tökkisin yhden nukahtaneen hereille. Että se juttelis mun kanssa jostain. Vaikka vähän kevätstressistä ja sitten niistä äsken kuulemistani hauskoista asioista, joita en blogiin viitsi kirjoittaa. Ja voisin kiittää vielä kodinhoitohuoneeseen vaivihkaa ilmaantuneista kenkätuliaisista, joita en eilen itse saanut kenkien täydellisyydestä huolimatta ostettua.

...Äh, en taida viitsiä. Sainpa jauhaa tarpeettomia teille, antaa nukahtaneiden nukkua. (Huomaatteko, en saa lopetettua. Tämmöistä se on se nukkumaanmenohöpöttelykin. Ei lopu koskaan, kun en saa ongittua pointtia enkä siis tuu tyytyväiseksi. Plääh.)