19.9.2013

Uusia boyfriendejä odotellessa...



Illalla kekkeröitiin Me&I -hengessä. Meitä oli vain muutama, monenlaisista syistä. Mutta ei se haitannut. Ja positiivisesti ajatellen parempi niin: se, että mehua ja jäätelöä ei katettu pöytään sitä mukaa, kun loppuivat, harmitti näin ollen varmaan harvempaa. Emännöinti on hirveän vaikeaa: ei pysty keskittymään kunnolla tarjoilemiseen, eikä pysty keskittymään kunnolla vaatteisiin. Vaikka ehkä kivointa onkin keskittyä eniten vieraisiin.

Mutta sain vähän rastittua ostolomakettakin. Boyfriend-farkut lähti tilaukseen, ja pienimmälle naperolle tulee pupuhaalari. Hypistelin tällä kertaa haltioissani kaikkea velourista. Jotenkin se on ihana materiaali näin syksyyn. Olisin niin halunnut itselleni vielä velouriset yogapantsit, semmoiset melkein mustat, mutta en saanut aikaiseksi tilata. Kumma, ainahan mulle niin käy jonkun suhteen. Ja kieltämättä, jos nyt valotan tavoistani poiketen rahatilannettani, niin aika hyvin kulutin liikenevät roposeni jo näihin ostoksiin.

Nämä kuvat ja paljon muuta ihanaa: Me & I

Kutsujen tohinassa peili kaatui lattialle (en hoksannut keskittyä edes sen kauhisteluun, vaikka siinäkin olisi voinut käydä vaikka kuinka!), ja loppuillan vastasiivotussa kodissa lojui metrikaupalla imurinletkua pilaamassa fengshuita. Sirpaleita sentään ei levinnyt kovin laajalle: oltiin onneksi teipattu peilin tausta ilmastointiteipillä, erään viisaan ihmisen vinkistä. Mr Pii lähettikin kiitosviestin heti oikeaan osoitteeseen. Jaan tämän huomionarvoisen neuvon nyt teillekin. Mutta kai nekin lasketaan sirpaleiksi, kai nekin tuovat onnea, eikö niin?

...Ajatus tihkaisee, mutta sormet huitelee kiireellä pitkin näppistä. Yleensä se on merkki, että kannattaisi painaa deleteä, eikä enteriä. Mutta vaikken saakaan tätä tekstiä pelastettua millään kaiken kokoavalla järkevällä pointilla, niin näköjään julkaisen tämän. Vain siksi, että päivä on tuntunut jotenkin niin kivalta, energiseltä ja erityseltä, että sen yksityiskohtia täytyy täälläkin puida ja jakaa. Pointtina todettakoon vaikka, että mulla on hyvä mieli. On virkistävää järjestää, kutsua, kahvitella, seurustella ja sovitella vaatteita. Suosittelen, kaikkea edeltävää. Ja Me&I  käy tähän tarkoitukseen hyvin, suosittelen sitäkin.


4 kommenttia:

  1. Olipas hyväntuulinen teksti :)
    Ja vaikka olen huomannut olevani jostain syystä me&I asennevammainen, niin noi farkut on juuri mitä olen etsinyt! Ehkäpä annan merkille mahdollisuuden :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Nuo farkut on kyllä parhaat sovittamani! Vielä vaan pitää toivoa, että mittataulukon mukaan tilattu koko olisi täydellinen. Kuulemma kannattaa olla nopea näiden suhteen, varsinkin alkupään koot alkaa ymmärtääkseni huveta. Eli siitä vaan äkkikutsut pystyyn, tai sitten tilaamaan suoraan myyjältä! ;)

      Poista
  2. Mulla on kutsut itellä ens viikolla ja niin samoja ajatuksia: tuleeko ihmisiä paikalle, miten ehdin sekä kahvittaa että sovittaa, onko kivoista vaatteista jo koot menny, miten osaan päättää mitä haluan! Mukavaa, mutta yllättävän ressaavaakin järjestää kutsuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle se esittelijä sanoikin, että emännät aina rupee tonkimaan tankoja vasta, kun vieraat on lähteneet. ;D Niin mäkin (vaikka yritinkin jo illan mittaan). Toivottavasti löytyy vielä suosikkeja ens viikollakin, kerro sitten, mitä shoppailit! :)

      Poista